Ex Libris Minni

Inehmoja   - seikkailua kelttiläisillä ja karjalaisilla mailla Inehmoja on neljä pienoisromaania: Huora, Inehmoja, Hyvä Karjalainen mies ja Täysi vapaus olla. Tarinoissa liikutaan enimmäkseen Skotlannissa, Irlannissa sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalassa. Muuallakin käydään, muitakin maisemia ja mahdollisuuksia tutkitaan. Jätetään taakse asioita, jotka eivät enää palvele. Otetaan esiin dominan piiska, lentolippu, rukousnauha- mikä kulloinkin on kellekin tarpeen. Ennen kaikkea: herätään huomaamaan vapaus. Kirjaa saa mm.täältä:  Kirjokansi kustantamo ”Asioita pitää tehdä omasta vapaasta tahdostaan. Ei siksi, että suku, kirkko tai mikä tahansa sanoo niin, tai siksi että joku dogmi opettaa. Sillä kulissit rakoilevat aina, väkisin yritetty luhistuu. Muiden odotusten mukaan toteutettu elämä on helvetti. Niin on myös totuuksien kieltäminen.” (Täysi vapaus olla) Kenelle? ”Inehmoja”- kokoelman pienoisromaanit sijoittuvat nykyaikaan, ja nykyihminen varmasti löytää niistä monta samaistuttav

Retusoin pienoisromaanien kokoelmaa, joka päätynee päivänvaloon lähiaikoina. Tarinoissa seikkaillaan mm. Irlannissa, Skotlannissa ja Ruotsissa - ja myös Vassilei Makkosen tiluksilla Pohjois-Karjalassa. Kun on itse saanut elää ison osan elämästään monimuotoisissa, myös ekumeenisissa ja monikulttuurisissa ympäristöissä, alitajunta ja kokemuspohja antavat paljon matskua taiteeseen. Seuraava haave olisi, että näkisin jonkun kirjani elokuvana tai näytelmänä. Käsikirjoittamista toki voisi opiskella itsekin!  Tässä katkelmaa:  Ihmisiä parveili pihapiirissä kuka missäkin toimissa. Joku kaapuasuinen nainen tanssahteli ja paukutti shamaanirumpua, muutama mies kyykki kasvimaalla. Rannalta nousi savu, muistelin, että siellä koivujen takana oli Vassilei ”Vassi” Makkosen rakentama sauna. Marian Vassi-ukki oli ollut virkeä ja vilkas pontikankeittäjä ja hevostenkasvattaja, jonka uskomusmaailman pintaa raaputtaessa hartaan ortodoksin takaa alkoi mielestäni ilmentyä ilmipakana. Se on vain sitä karjala

  Tarina sisältää että kuvitteellisia että todellisia elementtejä. Olipa kerran, ja ehkä myös on,  kaukaisessa As-Suirin emiraatissa vanheneva emiiri Ali P. Rivnt- Imud. Hän oli vanhetessaaan alkanut kaipailla entisiä aikoja, jolloin emiraatti ei ollut pelkkä rapistuva diktatuuri, vaan suorastaan valtava kalifaatti, joskin liitoksistaan repeilevä kansojen koti. Se koti oli todellisuudessa  vaarallisen ummik-mokisin –aatteen huonoon kuntoon saattama sortovaltio , mutta koska jo silloin Ali oli päässyt mukaan valtaeliittiin- joskin pienipalkkaisena aliupseerina- hän oli alkanut kaivata noita oman loistonsa päiviä samalla, kun maailma ympärillä muuttui. Vaimo oli lähtenyt aikoja sitten, ja muutenkin oli aika yksinäistä istua hienoissa palatseissa hännystelijöiden ympäröimänä. Säpinää ukkoutumiseensa Ali alkoi etsiä sotimisesta, jonka hän haaveili johtavan ummik-mokisin aikaiseen järjestelmään. Koska Ali oli saanut sotilaskoulutuksensa kalifaatin aikaisessa erikoisvakoojakoulussa, hä

Vanha oppikirja löytyy hyllystä Kansainvälisen politiikan tunkiolla...on otsikko, kun en parempaa keksinyt.  Venäjä, Neuvostoliitto- oli se mikä tahansa milloinkin nimeltään, pystyy ihan mihin tahansa. Jos vain resurssit riittävät. Moraalia, etiikkaa ja kristillistä ja/tai humaania ihmisarvon tuntoa kyseisellä valtiolla on enää yhtä paljon kuin rituaaliteurastusta harjoittavalla saatananpalvojalla. Tuosta tuleekin mieleen, että Venäjä on juuri myös armahtanut useista rituaalisista nuorten naisten murhista tuomitun saatananpalvojan, syynä tämän ansiot Ukrainan rintamalla. Venäjä toimii siis samoin kuin Ottomaanivaltakunta (nyk.Turkki) 1915 armenialaisten kansamurhan aikaan: armahtamalla kaikenlaisia rikollisia hoitamaan hommat. Toivon, että tämän sanottuani minulle lankeaa elinikäinen porttikielto kyseiseen maahan. Ei tarvitse enää mennä; olen käynyt 12-vuotiaana (vuonna 1987) Neuvostoliitossa Moskovassa asti sekä parilla ”Karjalamatkalla”, tämä kaikki riitti sen kurjuuden näkemisek

  Alla on yksi suosikkirunoistani, ja sopii jotenkin tähän maailmantilanteeseen ja muistuttamaan tosiasioista. Kun eräs edellisistä puolustusministereistä piti "Venäjä, Venäjä, Venäjä"- puheensa (2007), sitä joko kauhisteltiin tai sille naureskeltiin (minä en, koska mies puhui asiaa)-  tietenkin kauhistusta oli vain tietyissä piireissä ja tietynlaisista maailmankuvista käsin. Ei varmaan naurata enää, ja tietyt vanhan liiton ideologit ovat olleet aika hiljaa.  Onneksi vihdoin vaikuttaa koittaneen sellainen aika, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä sen kummemmin hikeä pukkaamatta. Ja neuvostomeiningin ihailijat alkavat olla hyvin, hyvin vanhoja tai jo poissa keskuudestamme.  Ja uutta polvea kannattaapi kuunnella, Erityisesti pidän Sofi Oksasesta.  https://www.sofioksanen.fi/ Hänen(kin) suvussaan on kokemusta NL:n kauheuksista.  Mutta tässä runo.  Se on kirjoitettu 1930-luvun alussa. Ja 30-luvun lopussa säe "k aukaa, aroilta kohoaa Iivana Julman haamu" kävik

Muutama vuosi sitten kirjoitettu juttu. Nyt kun Sultan-kondomi päätti muuttaa nimensä ilmeisesti muodinmukaisen hyvesignaloinnin hengessä, niin voin sanoa, että minähän tämän(kin) ennustin jo fiktiivisessä tarinassa monta vuotta sitten!  Aktivistista passivistiksi   Boris Kärkkäinen, 36, oli poikamies ja aktivisti. Hän aktivoitui usein ja perusteellisesti, milloin minkäkin asian puolesta tai vastaan, ja joskus jopa kohta sitä vastaan, minkä puolesta oli ensin aktivoitunut. Kiirettä piti, eikä aina itsekään tiennyt tai muistanut, mikä oli aktivoitumisen syy. Mutta kuten sananlasku sanoo, ”hiki laiskan syyvessä, kylymä töitä tehessä”, Boris jaksoi ahkerasti aktivismiaan jatkaa. Palkkatöissä hän kävi välillä, milloin sattui lomittajankeikkaa saamaan. Boriksen mummolla oli ollut joskus kirjailtu huoneentaulu, jossa luki: ”Ennen kuin aamulla kotoasi lähdet, mietit mitä hyvää voit Herran kunniaksi tehdä”. Boris oli tehnyt visakoivusta ja vanerista ja polttotekniikalla sitä mukaellen o