Luonnevikaiset juopot

 Tarina sisältää että kuvitteellisia että todellisia elementtejä.

Olipa kerran, ja ehkä myös on,  kaukaisessa As-Suirin emiraatissa vanheneva emiiri Ali P. Rivnt-Imud. Hän oli vanhetessaaan alkanut kaipailla entisiä aikoja, jolloin emiraatti ei ollut pelkkä rapistuva diktatuuri, vaan suorastaan valtava kalifaatti, joskin liitoksistaan repeilevä kansojen koti. Se koti oli todellisuudessa  vaarallisen ummik-mokisin –aatteen huonoon kuntoon saattama sortovaltio, mutta koska jo silloin Ali oli päässyt mukaan valtaeliittiin- joskin pienipalkkaisena aliupseerina- hän oli alkanut kaivata noita oman loistonsa päiviä samalla, kun maailma ympärillä muuttui.

Vaimo oli lähtenyt aikoja sitten, ja muutenkin oli aika yksinäistä istua hienoissa palatseissa hännystelijöiden ympäröimänä. Säpinää ukkoutumiseensa Ali alkoi etsiä sotimisesta, jonka hän haaveili johtavan ummik-mokisin aikaiseen järjestelmään. Koska Ali oli saanut sotilaskoulutuksensa kalifaatin aikaisessa erikoisvakoojakoulussa, hän ei ollut suinkaan tyhmä, vähän hullu vain- ja vainoharhaisuuden vaivaama. Hän onnistui haalimaan ympärilleen tyyppejä, joista osa oli ”ummikin aikaisia” rötöstovereita, osa uuden polven nationalistisia kaistapäitä. Tiedottajaksi hallintoonsa Ali löysi vetävän näköisen nelikymppisen toimittajataustaisen naisihmisen, joka ei pelännyt puhua silkaa sontaa edes selvinpäin. (Alin johtoportaassa nimittäin lähes kaikki paitsi Ali dokasivat). Tämä uusi tiedottaja, Haira Az-Mavar, solkkaili jopa ulkomaisten medioiden läsnä ollessa niin käsittämättömän värikästä sananpartta, suoranaisia valheita ja loukkauksia, että olisi monia suorastaan naurattanut, ellei korkeassa virassa olevan rouvan ulosanti olisi ollut kerrassaan niin sopimatonta. Az-Mavarin tiedettiin todenneen erään naapurivaltion asioista seuraavaa: ”Siellä pidetään emiraattitaustaisia lapsia keskitysleirillä, ja kansa on niin köyhää että he syövät kuivattua lehmälantaa leipänsä päällä, ja sähköt ovat päällä vain sunnuntaisin, saatana!” Tämä ei tietenkään ollut totta; krapulapäissään siinä Haira vain ärhenteli viholliskuvaa naapurimaasta luoden.

Alin lähin työtoveri oli korkeasti koulutettu professori, Tri. Vedem Id-Dimve. Tämä miekkonen oli yliministeri, mutta mahdoton juoppo, jota eräällä valtiovierailulla oli melkein pidetty pystyssä, jotta virallinen valokuva oli saatu otettua. Tri. Vedemin tapana oli viikonloppuisin törpötellä oikein kunnolla, ja inspiraation vallassa kirjoitella hämmentäviä mielenimauksia ihmisten luettavaksi. Erityisesti hän intoutui herjaamaan naapurimaiden oloja.

Välillä valtakunnan pääshamaani Okku Uruh koetti evästää valtiojohtoa, että kannattaisi pitää sordiino päällä, varoja kuluu sotimiseen kauheasti, eikä kännisillä ulostuloilla hirveästi voiteta ystäviä. Aikansa varoituksia kuunneltuaan Ali urahti shamaanille, että ole sinä ukko hiljaa.

Viikkoa myöhemmin shamaani putosi kuolemaansa temppelinsä tornista.

Shamaanin ”onnettomuudesta” kuultuaan Ali P istui yksin toimistossaan, tutkaili rahaministerin toimittamia tunnuslukuja, ja yritti saada Tri. Vedemiä puhelimen päähän. Yliministeri ei ollut tavattavissa, vaan makasi sammuneena loistoristeilijänsä hytissä. Oli menneet pikkujoulut pitkäksi.

Mitä opimme tästä? Sen, että As-Suirin emiraatin kaltaisiin valtioihin ei tule koskaan luottaa. Uusia Ali P.- tyyppejä putkahtelee aina silloin tällöin esiin. Lisäksi opimme sen, että kännissä olet ääliö, ja luonnevikaisilla juopoilla väki vähenee ympäriltä- ehkä jopa nopeammin kuin ökyrikkailla diktaattoreilla.

 

Hyvää, rauhallista ja selväpäistä joulua!

Yliministeri, Tri. Vedem Id-Dimve nojailemassa autoonsa kohtalaisessa ajokunnossa.