Ex Libris Minni

Tänä aamuna ennen kaikkia muita hommia kirjoitin tämmöisen pikku tarinan alun. Se lähti siitä, kun muistin jostain syystä erään tv-ohjelman, jota kerran kykenin katsomaan n. 3 minuuttia. Siinä amerikkalaiset siskot, joilla oli kaikilla enemmän laastia naamasssa kuin kalkkia vanhan navetan seinässä, kälättää vatkasivat tyhjänpäiväisistä asioista. Kyseinen perhe on kuuluisa vaikka mistä, ei kenties vähinten siitä että perheen äidin entinen mies päätti olevansa nainen ja rupesi sellaiseksi. Maailmaan mahtuu monenlaista tositeeveetä, ja minä, jonka en sitä pirunmyllyä muutenkaan juuri katso, en kykene näitä ohjelmia tosiaan kolmea minuuttia pidempään katsomaankaan. Uutisia ja A-studioita tulee katsottua, ja Avaraa luontoa. Jos on paljon hommia tai kiintoisaa lukemista, en katso mitään, kun uutiset voi lukea myös netistä. Mutta asiaan- tai kenties turhuuteen- tässä tämä pikku tarinan alku... Hukkaset tositelekkarissa Televisioyhtiön tuottaja otti yhteyttä autokorjaamo Hukkanen Ky:n

Katsoin telkusta Suomi toimii-hankkeen infon, josta ei jäänyt mieleen kuin alussa presidentin puhe. Se oli selkeä ja mieleen jäävä, kuten Niinistön puheet tapaavat olla. Myös tarpeeksi napakka. Ilahduin, kun sana itsekuri toistui kaksi kertaa. Samassa ohjelmakokonaisuudessa haastateltiin nuorta äitiä Helsingissä. Hän kertoi että harmittaa kun ei ole enää päässyt joka viikko ravintolaan. Teki mieli nauraa ja huutaa suoraa huutoa, kunnes muistin, että meillä oikeasti on ihmisiä jotka kuukauden kotona olon jälkeen alkavat vähän revetä. Mutta jos siellä kotona ei ole päihdehelvettiä eikä köyhyyttä, ja ainoa ongelma on enempi aika puolison ja/tai lasten kanssa, tai se ettei pääse baariin tai Balille, ongelmia ei oikeasti ole. Meitä risovat pienet asiat. Se on hyvinvointia! Tuleepa tässä mieleen, että aika moni oma ikäpolveni edustaja (ja meistä vanhemmat ilman muuta) on onneksi kotikurilla kasvatettu siihen presidentin mainitsemaan itsekuriin. Muistan selvästi, miten kerran erehdyin val

...mutta ei totisena! Tämän hetkinen etäopiskelu ei heilauta omaa työjärjestystäni suuresti, koska kirjailija työskentelee yleensä muutenkin kotona. Toki minähän käyn välillä töissäkin, milloin työpätkää sattuu olemaan. Kaikki mitä olen kirjoittanut ja mitä kustantaja on suostunut julkaisemaan, on kirjoitettu työn tai opintojen ohessa. Koska elämme poikkeusoloissa, tarvitaan huumoria ja viihdykettä. Olen tässä kaiken muun touhun lomassa kirjoitellut pieniä juttuja, joiden tyylilaji pyrkii olemaan huumori. Tässä laitan katkelman yhdestä jutusta. Sitä ei tiedä, päätyvätkö nämä koskaan kansiin, mutta kiva näitä on kirjoitella. Jos ei muuta, niin itselläni ainakin on hauskaa. Kuva ei liity juttuun, mutta koska Palmusunnuntai lähestyy niin se on ajankohtainen. Virpomiset vain virtuaalisesti tänä vuonna.  Senja-tädin syntymäpäivät Lala-täti, Pelagia, oli täyttänyt 102 vuotta, mutta sitä ei juuri huomannut. Paremmassa kunnossa tuo tuntui olevan kuin moni nuorempi. Pela