Ex Libris Minni

Se kaikennielevä tyhjyyden tunne, kun on saanut jotain isoa valmiiksi! Mutta ainahan on uusia juttuja vähintään ajatustasolla tulossa, nyt kyllä on jo ihan konkreettisestikin. Tässä katkelma siitä, jonka juuri uskalsin vääntää valmiiksi. Kommunisti-Remes pyöräili ohi, heilautti kättään ja kailotti: - Ei kannata rakennella valmista kuvaa, ei piirtää liian suoraa viivaa! Ei nostaa patoa virtauksen eteen, kun on aika veden tulla. On turha ajatella liikaa! On oikein toivoa! On otettava vastaan, on kohdattava toinen, ilman kuvia, ilman odotuksia! - Itekö sepitit tuon? Katja huusi perään. - Enhän mie ossais. Tuo ol kuule taiteilija Komosen runokaudelta, sillon kun se kuvitteli olovansa kirjailija eikä taidemaalari, Remes huikkasi ja meni menojaan. - Aika hyvä kirjottaja. Ja osu ja uppos. Kiitos, Taivaan Isä, Katja sanoi hiljaa itsekseen, vähän kyyneleitä silmäkulmissa.  

Melkein valmiin käsikirjoituksen hiominen tuntuu kaikkein pisimmältä prosessilta, mitä kirjan valmistumisessa on. Se on raastavaa, ihanaa, pelonsekaista ja ties mitä. En tee juonipaljastuksia, mutta tässä pieni kohta miehen kirjeestä naiselle. Se esiintyy eräässä tulevassa tekeleessäni. Hirvittää aina mennä miehen pään sisään naispuolisena kirjailijana, mutta en ole kuullut vielä miesten kritisoivan näitä "päihinmenoja." Pelon ja vähäisyyden tunteen läpi tiedän että jos kykenen voittamaan itseni, meillä on hyvä olla. Nyt en sano, että pystyisin sinusta taistelemaan, se on jotenkin vieras sana. Ennemminkin minun on taisteltava itseni tästä myrskystä ulos, että voin olla kirkkaassa tyyneydessä kanssasi, vapaasti auringossa. Ilman että raahaan väliimme omat vaivani. Joskin jokin ääni minussa vaatii ajattelemaan vähemmän ja tekemään enemmän, että ehkä vain odotat sitä, että en niinkään kirjoita aiheesta tuhatsivuista runoelmaa, vaan näyttäisin sen- että haluan, haluan