Tiedottaja evp muistelee
YLE on näköjään lähtenyt selvittelemään eri valtion laitoksissa tapahtuneita väärinkäytöksiä aivan urakalla. Se on hyvä, että asioita käsitellään. Seuraavaksi joku taho voisi alkaa selvittämään, toimiiko YLE omien pykäliensä mukaan, mutta se on jo toinen juttu eikä varsinaisesti liity nyt käsillä olevaan aiheeseen. On aivan selvää, että missä tahansa isossa laitoksessa tai firmassa, missä on ihmisiä töissä robottien sijaan, monenlaisiin ongelmiin ja väärinkäytöksiin on mahdollisuus. Yleensä niihin on myös olemassa jo mallit ja säännöt myös puuttumisen osalta. Valtion laitokset pyörivät lain puitteissa, siinä mielessä niissä on myös selkeät pykälät puuttua kaikkeen. YLE:n uusimmassa Puolustusvoimia koskevassa jutussa korostuu upseerien kokemat vääryydet- niistä en osaa sanoa, en ole niitä nähnyt enkä kokenut. Omalla virkaurallani en ollut upseeri vaan siviilivirkamies. YLE:n jutun näkökulmasta voi äkkireagoija saada sellaisen kuvan, että koko Puolustusvoimat on täysin puhdistuksen