Kirjanlanseeraus: Inehmoja
Inehmoja - seikkailua kelttiläisillä ja karjalaisilla mailla
Inehmoja on neljä
pienoisromaania: Huora, Inehmoja, Hyvä Karjalainen mies ja Täysi vapaus olla. Tarinoissa
liikutaan enimmäkseen Skotlannissa, Irlannissa sekä Pohjois- ja
Etelä-Karjalassa. Muuallakin käydään, muitakin maisemia ja mahdollisuuksia
tutkitaan. Jätetään taakse asioita, jotka eivät enää palvele. Otetaan esiin dominan
piiska, lentolippu, rukousnauha- mikä kulloinkin on kellekin tarpeen. Ennen
kaikkea: herätään huomaamaan vapaus.
Kirjaa saa mm.täältä: Kirjokansi kustantamo
”Asioita pitää tehdä omasta vapaasta tahdostaan.
Ei siksi, että suku, kirkko tai mikä tahansa sanoo niin, tai siksi että
joku dogmi opettaa. Sillä kulissit rakoilevat aina, väkisin yritetty luhistuu.
Muiden odotusten mukaan toteutettu elämä on helvetti. Niin on myös totuuksien
kieltäminen.” (Täysi vapaus olla)
Kenelle?
”Inehmoja”- kokoelman pienoisromaanit
sijoittuvat nykyaikaan, ja nykyihminen varmasti löytää niistä monta
samaistuttavaa kokemusta ja tunnetta. Kun kirjoitan, en koskaan mieti kohderyhmää
enkä edes lopputulemaa. Käsikirjoituksilla on usein aivan oma elämänsä, myös
sellaisilla, joihin tarvitaan historiantutkimusta tai jotain muuta syvällistä
aiheeseen perehtymistä.
Olen omistanut kirjan
”suoraselkäisille miehille ja oman näköistä elämää eläville naisille”, ja
kiitän siinä myös Irlannin poliisivoimia, joihin olin yhteydessä eräissä
kysymyksissä kirjoitusprosessin aikana. Mielenkiintoinen kuriositeetti on
muuten se, että vaikka Irlannissa on noin saman verran ihmisiä kuin Suomessa,
siellä on puolet enemmän poliiseja ja paljon vähemmän kansanedustajia. Tätä
voisi kenties kokeilla Suomessakin.
Kirja on ihan kaikille. Omistus kertoo vain siitä, että olen ollut onnekas kohdatessani ja tuntiessani omistuksessa kuvatun kaltaisia ihmisiä, heiltä on voinut oppia paljon, ja joskus oppiminen on ollut mahtavaa, joskus vähemmän mahtavaa. Niin sen pitää ollakin. Ihmisen, inehmon, kasvu ja kehitys tulee olla elämän mittaista.
Tarinat
Vaikka pienoisromaanit eivät liity
toisiinsa, niitä yhdistää se, että kaikissa joku vapautuu jostakin tai siirtyy
kohti jotakin uutta. Ehkä joku on jo löytänyt omanlaisen vapautensa kauan
sitten, kuten nimitarinassa ”Inehmoja” esiintyvä ortodoksimunkki, johon
viitataan vain nimellä kilvoittelija.
Tarinassa ”Täysi vapaus olla” taas vapautta on etsitty kehollisella ja
aistillisella tavalla, mihin päähenkilön roomalaiskatolinen kasvatus ei ole
valmistanut, mutta James on saattanut hieman auttaa:
"James
oli satayhdeksänkymmensenttinen riski järkäle, ja näytti niin skotilta kuin
skotti voi näyttää, kupariin vetäisevässä tukassaan, vihreine silmineen. James
oli aina James, ei koskaan Jim tai Jimmy ja vielä vähemmän mikään Jimbo. Koko
olemus oli niin suuri ja käskevä, että alistumisesta nauttivat ihmiset kautta
maailman värisivät mielihyvästä jo hänet nähdessään, ja uikuttivat onnesta
kuullessaan miehen muuhun olemukseen sopivan tumman, matalan äänen. Ja tapa,
jolla James tuotti kipua, kuria ja nautintoa oli pitkän ja hartaan harjoittelun
tulosta, siihen tarvittiin muutakin kuin ilkeää luontoa. James ei oikeasti
ollut edes ilkeäluontoinen, hän ei ollut sadisti, hän vain osasi leikkiä
rajusti, kuten hän itse asian sanoitti. "(Täysi
vapaus olla)
Kirja on ollut pääosin valmis jo
vuonna 2021, ja se näkyy parissa venäläisessä hahmossa, biologi Sergeissä ja
toimittaja-valokuvaaja Lidiassa. Lidia on ollut mielenosoituksessa (mikä lienee
nykyisessä Putinin saatanallisessa diktatuurissa mahdottomuus), ja Sergei
reissaa välillä Suomeen (mikä tällä hetkellä täytyisi tehdä pitkän mutkan
kautta rajojen ollessa- syystäkin- kiinni.) Lidialla on henkilökohtaisia
ominaisuuksia, joiden takia hän on loikannut Venäjältä pois: hän kuuluu
seksuaalivähemmistöön ja on juutalainen- ja näistä syistä joutunut miliisin
hakkaamaksi.
Oma suosikkihahmoni tarinoissa on
romanitaustainen taitelija Sarita, joka kertoo:
"….Täyttä
vapautta olla minä, itse, toteuttaa sisäisyyttäni, olla oma itseni maailmassa
joka tarjoaa formaatteja, eksytystä, vaihtoehtoja vapaudelle.
Minä
olen vapaa. Minä olen kokonaan ja avoimesti minä. Se hämmentää monia, jotka
ovat vielä omissa vankiloissaan." (Inehmoja)
Toinen suosikkihahmoistani on galwaylainen
poliisi Seán, joka osoittaa irlantilaisille ominaista sitkeyttä ja myös oman
kulttuuriperinnön vaalimista, mihin liittyy aina katolilaisuus, vaikka sitä ei
mitenkään aktiivisesti harjoittaisikaan. Ja huumoria:
"Siihenkin Seán sanoisi, kuten oli joskus sanonut: - Lääkkeeksi laitetaan vähän hunajaa ja sitruunaa viskiin…ja pikku taidepaussin jälkeen jatkanut: …ja sitten MINÄ juon sen ja suutelen sinua ja virukset kurkussasi säikähtävät!” (Täysi vapaus olla)
Musiikki ja paikat
Tarinoissa esiintyy viittauksia
musiikkiin ja myös laulun pätkiä. Kaikki ovat aitoja lauluja, joten olen
listannut linkit niihin alla. Kaikki paikat, jotka tarinoissa esiintyvät, ovat
minulle tuttuja joko asumisen tai matkustamisen kautta. Pois lukien Pariisi, Firenze,
Ilomantsin Hattuvaara ja nimetön ”Saimaan saari, johon mennään
Lappeenrannasta”. (Lappeenranta itsessään on tuttu). Tästä tuleekin mieleen,
että Hattuvaaraan on päästävä!
Lukekaa kirja, lukekaa (tai
kuunnelkaa) kaikenlaisia kirjoja- itse kylläkin
osaan lukea vain kansissa olevia kirjoja.
Tässä kirjassa esiintyvät laulut:
Musta ruusu (Veikko Tuomi)
https://www.youtube.com/watch?v=svoIvdONFWo
Itkisinkö toiveitani (Hilja Grönfors)
https://www.youtube.com/watch?v=UiAWX-2mlNo
Oy to ne vecher (joskus näkee
kirjotusasua (Oy da ne vecher)
https://www.youtube.com/watch?v=xKpSMRVmRmU
Óró 'sé do bheatha 'bhaile
https://www.youtube.com/watch?v=ncZc7GwpVXU
Óró 'sé do bheatha 'bhaile ( sama kuin edellinen,
mutta hieman erilainen versio, Seo Linn- niminen bändi)
https://www.youtube.com/watch?v=bzXswoAUi0U
Casadh
an tSúgáin (kirjassa tämän lauletaan perinteisellä sean-nós -tyylillä eli ilman säestystä, linkin versio on säestetty)
https://www.youtube.com/watch?v=u83IvzMwvhM
Ei esiinny
tarinoissa, mutta Christy Moore soi alitajunnassa kun kirjoitin:
Black
Is The Colour
https://www.youtube.com/watch?v=kzhicxPANRo
Ride
On
https://www.youtube.com/watch?v=5wnEVoyukU4
Bright
Blue Rose
https://www.youtube.com/watch?v=8Cd-sLUtIVg
Cill Rónáin, Inis Mór. Galwayn lauttaa odottamassa. |
Comments
Post a Comment