Ex Libris Minni

Sain vähän aikaa sitten kolmen pienoisromaanin kokoelman eteenpäin. Seuraavan 1,5 vuoden ajan työskentelen tiiviisti armenialaisten kansanmurhan aikaan sijoittuvan historiallisen romaanin parissa. Taustatyö alkoi jo viime vuonna, ja jatkuu. Aihe on sen verran raju, että terapiavaikutuksen takia on välillä kirjoiteltava ihan muuta, sellaistakin mitä ei välttämättä ikinä tule menemään julkaisukynnyksen yli. Tämä tarina kertoo vuodesta 1980, jolloin olen itse ollut asiakkana päiväkodissa, mutta kaiken kaikkiaan tämmöisen kirjoittamisessa on 1980--luvulla lapsuuttaan eläneen muistumista hyötyä. Silloin ei tarvinnut varoa jokaista sanaansa, ja addiktoivat digihärpöttimet ja interhelv...netti loisti poissaolollaan. Toki ei mikään aika pelkkää onnelaa ole, 80-luvulla tupankankäryä oli joka paikassa (no, melkein), kaikissa autoissa ei ollut turvavöitä (ja jos oli, ei juuri käytetty), lasten turvaistuimista puhumattakaan, ja niin edelleen. Mutta silti: pakko myöntää, että aika oli mielikuvituks...

Ojankaivuutyömaan rahoituskeskustelu  -  Esitän kymmenen tuhannen euron lisärahoitusta Hilukorven ojankaivuutyömaahan, lausui Fagerström niin hitaasti, että itsekin ymmärsi, mitä oli sanomassa. Hän tarkkaili kollegoiden naamoja. Ja kyllä, selvästi Leinonen sieltä jo aktivoitui, nosti käden pystyyn. - Miltä momentilta otat semmoiset rahat ja millä perusteella? kyseli Leinonen. Kyllä, kyllä, nyt näkyi Laine-Bogartin lapa nousevan. - Onko selvitetty alkuunkaan, mitä se ojankaivuu ylipäätään tekee alueen teerikannalle? Nyt aktivoitui Hujanen: - Ne teeret on puissa eikä ojissa! Fagerström myhäili, mutta hoiti rooliaan asiankuuluvasti: - Hujanen, viittaamalla puheenvuoro, olkaa hyvä. Leinonen viittasi taas. - Kysyn yhä, mistä ne rahat otetaan, ja millä perusteella? Lahdenperä oli ollut hiljaa tähän asti, mutta nyt hänkin kiemurteli tuolillaan ja viittasi. Fagerström antoi puheenvuoron. - Vastaan teille Leinonen kyllä aivan justiinsa, mutta Lahdenperää kuullaa...

Eli hyvvee uutta vuotta iiriksi! Olen kirjoittanut ja editoinut kolmen pienoisromaanin settiä, joista yhdessä liikutaan Britanniassa ja Irlannissa. Koska olen itsekin asunut (Englanti) ja vieraillut (Irlanti) niissä, alkaa kirjoitusprosessin myötä tulla kaikenlaisia muistumia menneistä, valtaosin hauskoja juttuja. Kuten se, että olen ollut iirinkielisten kympin uutisten loppukevennys. Itse en päässyt tv-esiintymistäni näkemään, sillä olin Inishmoren saarelta palauttuani Galwayssa etsiytynyt pubin musiikki-iltaan, jossa esitettiin Christy Mooren biisejä. Osasin, ja osaan yhä, niitä aika hyvin ulkoa.  Nyt kirjoitusprosessi on hyvä katkaista edes päiväksi- onhan sunnuntai. Joskus prosessit ovat raskaita, vaikka aiheet eivät olisi mitään väkivaltaa tai muuta erityisen kauheaa. Osa kirjoitusprosessia onkin juuri sen jaksottaminen. En tiedä miten intensiiviä olisi, jos olisin pelkästään kirjailijana. Minulle sopii se, että olen vähintään osa-aikatöissä kodin ulkopuolella, kuten nykyä...

 Kaikenlaista löytyy pöytälaatikosta. Tässä haparointia miesnäkökulman parissa.  MIKA   Lääkäri on pitänyt esitelmän lääkkeistä ja terapiasta. Sairaalapastori on käynyt hupattelemassa. En kehdannut sanoa tuolle mukavalle tädille, että olen ortodoksi. En oikeastaan halua, että oman kirkon pappi kiitäisi tänne nyt. Nimittäin ne kiitävät, kun ilmoitus tulee, asiasta kuin asiasta. Yöllä, päivällä, ja jos auto hajoaa ne tulevat vaikka juosten. Kun Sanna synnytti kaksosia ja tilanne oli aika tiukka, Markus otti ja soitti. Isä Petri tuli, keskellä yötä. Mustakaapu saapuu , ajattelin silloin houreisesti. Istuttiin sairaalalla koko suku. Isä Petri toimi rivakasti, kuin intissä, ajattelin silloin. Se paimensi meidät sairaalakappeliin. Se oli nykyiseen tyyliin vaimean ekumeenisesti sisustettu. Isä Petri ilmoitti, että nyt rukoilemme lakkaamatta, ja jos väsytte, hän jatkaa, ei huolta. Se tempaisi salkustaan Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin ja sytytti tuohukset, antoi niitä m...

Lehtijutun perusteella näyttävät natsit taas pyrkivän järjestäytymään. Näin voi käydä, demokratiassa kun on kaikki mahdollista. On fasistia, kommunistia, feministiä, maasäteilyn tutkijaa, alkiolaista kepulaista (onko niitä enää, toivottavasti on?), liberaalia, teddyjä ja punkkareita... Mutta demokratia tarkoittaa myös sitä, että ketään ei saa syrjiä eikä rääkätä. Pahuuteen on yllättävän helppo luisua. Itänaapurin ukko suorastaan heittäytyi pahuuden syliin.  Monikulttuurisissa ympäristöissä eläneenä  (sekä Suomessa että ulkomailla) niin työ-  kuin yksityiselämässäkin, minua jaksaa sekä järkyttää että hämmästyttää kaikenmuotoisen rasismin ja eugeniikan esiin pompsahtelu. Toki tunnettua on, että antisemitismi on vanhin vihan muoto (ja sitä seuraavaksi vanhin on kristittyjen vaino), ja siitä ei näytetä eroon pääsevän. Juutalainen on antisemiitin mielestä sarvipäinen syntipukki, jonka syytä on kaikki talouden alamäestä lähtien. Samaa syytä taisi kehitellä eräs vauhko itävaltal...

Tämmöisen tarinan löysin julkaisemattomat-osastolta koneelta. Laitanpa sen tänne luettavaksi, ihan ilmaiseksi. :) Rasisti   Erkki Korhonen oli antaumuksellinen, vakaumuksellinen rasisti ja antisemiitti. Erityisenä intohimona ja pääasiallisena harrasteena oli nimenomaan rotusyrjintä, juutalaisvastaisuuteen kun tuntui olevan omassa elinpiirissä vähemmän mahdollisuuksia. Hän oli perehtynyt rasismiin jo pidemmän aikaa, pääosin kotipaikkakunnalta käsin ja lehtien sekä internetin avustuksella. Erkin mielestä rotujen ei pitäisi antaa sekoittua, siitä ei seurannut mitään hyvää, tuli oudon näköisiä ja värisiä ihmisiä. Oli paras antaa mustien olla mustia, sekoittamatta niitä valkoiseen tai keltaiseen rotuun. Pahin sekoitelma tämän kuuttakymppiä lähestyvän kainuulaisen koneyrittäjän mielestä oli mustan ja keltaisen sekoitus, siitä tuli hänen mielestään ”yön yli kuksassa seisoneen maitokahvin värinen mulatti. ”   Eräänä keväisenä lauantaina Erkki luki sanomalehteä päiväkahvipö...

Löysin imartelevan kirja-arvostelun edellisestä käännöstyöstäni (Enheduanna: Suurisydämisin valtiatar. Runoja jumalatar Inannalle).  https://www.viestirauta.fi/post/enheduanna-suurisyd%C3%A4misin-valtiatar Siinä oli pieniä virheitä, Betty de Shong Meadoria tituleerattiin englantilaiseksi vaikka hän on jenkki, ja minun viitattiin olevan ortodoksisen teologian opiskelija (mitä olenkin, kaiken muun ohella) ja runoilija. Runoilija en ole, olen parempi- omasta mielestäni- proosassa, enkä ole nuoruuden jälkeen oikein osannut runoilla, eikä minulta ole ilmestynyt kuin romaaneja, novellikokoelma ja käännöstöitä. Mutta se on sivuseikka. Korvat punaisena luin arvostelua, jossa sanottiin minun kääntäneen Pentti Saarikosken hengessä. Eihän minua ja Saarikoskea voi - omasta mielestäni- edes huokaista samassa lauseessa.  Kaivoin sitten runoilija-nimitys mielessä esiin kirjoituksia, joita voi hyvällä tahdolla ja liioitellen kenties sanoa runoiksi. Olin aloittanut kirjoittamaan niitä teemalla...