Athbhliain faoi mhaise dhuit!
Eli hyvvee uutta vuotta iiriksi!
Olen kirjoittanut ja editoinut kolmen
pienoisromaanin settiä, joista yhdessä liikutaan Britanniassa ja Irlannissa.
Koska olen itsekin asunut (Englanti) ja vieraillut (Irlanti) niissä, alkaa
kirjoitusprosessin myötä tulla kaikenlaisia muistumia menneistä, valtaosin
hauskoja juttuja. Kuten se, että olen ollut iirinkielisten kympin uutisten
loppukevennys. Itse en päässyt tv-esiintymistäni näkemään, sillä olin
Inishmoren saarelta palauttuani Galwayssa etsiytynyt pubin musiikki-iltaan, jossa
esitettiin Christy Mooren biisejä. Osasin, ja osaan yhä, niitä aika hyvin
ulkoa.
Nyt kirjoitusprosessi on hyvä katkaista
edes päiväksi- onhan sunnuntai. Joskus prosessit ovat raskaita, vaikka aiheet
eivät olisi mitään väkivaltaa tai muuta erityisen kauheaa. Osa
kirjoitusprosessia onkin juuri sen jaksottaminen. En tiedä miten intensiiviä
olisi, jos olisin pelkästään kirjailijana. Minulle sopii se, että olen
vähintään osa-aikatöissä kodin ulkopuolella, kuten nykyään- ja vähän myös
opinnoissa.
Olen nähnyt nuorena unen, jossa olin
Irlannissa ja puhuin iiriä- kauan ennen kuin olin kyseisessä maassa käynytkään.
Enkä siis osannut sanaakaan iiriä tuolloin, enkä osaa sitä vieläkään. Tunnistan
muutaman laulun, osaan muutaman sanan. Siis todella vain muutaman. Tästä
huolimatta taas lärpättelin unessa iiriä. Olin matkustanut Irlannista jonnekin,
mistä en saanut selvää missä oltiin. Menin johonkin pubiin eräiden
muusikoiden kanssa, ja sitten valitin, että Guinnessiini ei muodostu vaahtoa.
(Osa unesta oli englanninkielistäkin.) Guinness-tuopin kanssa istuminen on
sinänsä hassua, sillä en ole juonut mitään alkoholeja ainakaan 3,5 vuoteen,
poislukien koronarokotuskonjakin (vahvistukseksi) ja sitten leivontaliköörin
jämät, ehkä 2cl, mistä pätkähti migreeni. Olen jo ainakin kahdesta
erikoislääkärin kirjoittamasta kirjasta lukenut, että kahvi ja alkoholi eivät
ole keski-ikäisten naisten juomia. Olen samaa mieltä; kofeiinia kestän 1-2
kahviannosta ja senkin vain aamulla.
Mutta takaisin asiaan...se vaahdoton
Guinness näytti lähinnä colajuomalta. Menin hakemaan jotain muuta, ja kun olin
tiskillä maksua yrittämässä, Stiofán Ó Fearail pongahti jostain maksamaan juomani pankkikortillaan.
(Iiirinkielistä musiikkia esittävän Seo Linn-bändin laulaja.) Mukana oli
ainakin kyseisen orkesterin hanuristi.
Aamulla mietin, että ei sentään Shane
McGowania näkynyt missään. Piti ihan tarkastaa netistä, että elääkö Shane
vielä. Hänhän on juonut meidän muidenkin edestä, ihan antaumuksella ja
tosissaan. Näkyy elävän.
Unesta puuttui myös Christy Moore, joka
myöskin elää yhä. Musiikkikin valitettavasti kyllä puuttui koko unesta, mutta sitä iirin
lärinää riitti. :)
Minä Aran-saarten Inishmorella 90-luvun loppupuolella.
