Ex Libris Minni

Tänä aamuna ennen kaikkia muita hommia kirjoitin tämmöisen pikku tarinan alun. Se lähti siitä, kun muistin jostain syystä erään tv-ohjelman, jota kerran kykenin katsomaan n. 3 minuuttia. Siinä amerikkalaiset siskot, joilla oli kaikilla enemmän laastia naamasssa kuin kalkkia vanhan navetan seinässä, kälättää vatkasivat tyhjänpäiväisistä asioista. Kyseinen perhe on kuuluisa vaikka mistä, ei kenties vähinten siitä että perheen äidin entinen mies päätti olevansa nainen ja rupesi sellaiseksi. Maailmaan mahtuu monenlaista tositeeveetä, ja minä, jonka en sitä pirunmyllyä muutenkaan juuri katso, en kykene näitä ohjelmia tosiaan kolmea minuuttia pidempään katsomaankaan. Uutisia ja A-studioita tulee katsottua, ja Avaraa luontoa. Jos on paljon hommia tai kiintoisaa lukemista, en katso mitään, kun uutiset voi lukea myös netistä. Mutta asiaan- tai kenties turhuuteen- tässä tämä pikku tarinan alku... Hukkaset tositelekkarissa Televisioyhtiön tuottaja otti yhteyttä autokorjaamo Hukkanen Ky:n ...

Katsoin telkusta Suomi toimii-hankkeen infon, josta ei jäänyt mieleen kuin alussa presidentin puhe. Se oli selkeä ja mieleen jäävä, kuten Niinistön puheet tapaavat olla. Myös tarpeeksi napakka. Ilahduin, kun sana itsekuri toistui kaksi kertaa. Samassa ohjelmakokonaisuudessa haastateltiin nuorta äitiä Helsingissä. Hän kertoi että harmittaa kun ei ole enää päässyt joka viikko ravintolaan. Teki mieli nauraa ja huutaa suoraa huutoa, kunnes muistin, että meillä oikeasti on ihmisiä jotka kuukauden kotona olon jälkeen alkavat vähän revetä. Mutta jos siellä kotona ei ole päihdehelvettiä eikä köyhyyttä, ja ainoa ongelma on enempi aika puolison ja/tai lasten kanssa, tai se ettei pääse baariin tai Balille, ongelmia ei oikeasti ole. Meitä risovat pienet asiat. Se on hyvinvointia! Tuleepa tässä mieleen, että aika moni oma ikäpolveni edustaja (ja meistä vanhemmat ilman muuta) on onneksi kotikurilla kasvatettu siihen presidentin mainitsemaan itsekuriin. Muistan selvästi, miten kerran erehdyin val...

...mutta ei totisena! Tämän hetkinen etäopiskelu ei heilauta omaa työjärjestystäni suuresti, koska kirjailija työskentelee yleensä muutenkin kotona. Toki minähän käyn välillä töissäkin, milloin työpätkää sattuu olemaan. Kaikki mitä olen kirjoittanut ja mitä kustantaja on suostunut julkaisemaan, on kirjoitettu työn tai opintojen ohessa. Koska elämme poikkeusoloissa, tarvitaan huumoria ja viihdykettä. Olen tässä kaiken muun touhun lomassa kirjoitellut pieniä juttuja, joiden tyylilaji pyrkii olemaan huumori. Tässä laitan katkelman yhdestä jutusta. Sitä ei tiedä, päätyvätkö nämä koskaan kansiin, mutta kiva näitä on kirjoitella. Jos ei muuta, niin itselläni ainakin on hauskaa. Kuva ei liity juttuun, mutta koska Palmusunnuntai lähestyy niin se on ajankohtainen. Virpomiset vain virtuaalisesti tänä vuonna.  Senja-tädin syntymäpäivät Lala-täti, Pelagia, oli täyttänyt 102 vuotta, mutta sitä ei juuri huomannut. Paremmassa kunnossa tuo tuntui olevan kuin moni nuorempi. ...

Katson tosi harvoin televisiota, ja hyvin harvoja kanavia. Sieltä tulee paljon älytöntä beelsepuupin innoittamaa lekkasua kuten nk.tositeeveetä, jossa humalapäissään pilataan oma maine loppuiäksi. Joskus olen katsonut englantilaista ohjelmaa jossa käydään sokkotreffeillä syömässä toisen tekemä monen ruokalajin illallinen. Eväät ovat ihmeen hienoja. Tässä kuviossa minua kiinnostaa ruoka, ja hirvittää ruokahävikki. Mutta kiinnostavia reseptejä siellä on ja tuttuja englantilaisia jälkkäreitä. Osa deittailijoista vaikuttaa hieman itsekeskeisiltä, osa vaikuttaa tyrkyiltä, kun selviää että nämä ovat mukana muissakin telkkuohjelmissa. Julkkiskulttuuri ei kiinnosta minua missään muodossa missään maassa, mutta ruoka kyllä kiinnostaa. Millaiseksi sokkorehvi muodostuisi, jos tuon tv-formaatin mukainen ilta tarjoiltaisiin seuraavin eväin: Alkudrinkkivaihtoehdot: Kokkelipiimä, vesi, täysmaito Alkupalat: muikkukukkoviipale, sultsina, karjalanpiirakat ja munavoi Pääruoka: talkkuna ja tirripai...

OTO eli oman toimen/tehtävän ohessa. Vanha kunnon virkamiestermi, ehkä myös synonyymi ylimääräisille duuneille. OTO on aika monen kirjailijan tilannekuva. Aika harva meistä tekee vain kirjailijan työtä, ja aika harva saa keskittyä siihen säännöllisesti missään hiljaisessa bunkkerissa. On kotona muitakin ihmisiä, eläimiä ja touhuja. Ei voi lähteä residenssitaiteilijaksi. Ja päivätöissäkin pitää käydä, ja/tai opiskella. Mutta silti kuin ihmeen kaupalla tuotosta tulee, palo hommaan on niin kova. Se, että saa kaiken muun ohella ulos yhden teoksen vuodessa, vastaa jo olympiavoittoa. Vähempikin ehkä riittäisi, mutta kovin pitkäksi aikaa ei saa jäädä pelkkien muiden hommien pariin, jos aikoo kirjailijana pysyä. Touhu on välillä myös vähän yksinäistä, koska kirjailijakollegoita ei ihan joka nurkalla tapaa. Päivätöissä on aina se työporukka, jonka kanssa on kiva tehdä. Kirjalijana joutuu sietämään itseään, ja se on aika rajua välillä! Kaikesta tästä huolimatta, ja sen vuoksi- kirjoittam...

Joskus kirjan suomennos on niin hyvä, että kääntäjän nimikin jää muistiin. Nina Georgen kirjan "die Mondspielerin" on suomentanut Veera Kaski. Suomenkielise  version nimi on osuvasti "Pieni bistro Bretagnessa". Suomennos on loistava, tyyli säilyy alusta loppuun ja vaikka en ole saksankielistä alkuperäistä lukenutkaan, uskallan suomennosta kehua. Koska ei se kääntäminen helppoa ole, siinä ei riitä kielitaito, vaan tarvitaan pitkä koulutus ja myös kulttuurientuntemusta ja eri aikakausien kielen käytön tuntemusta, ja ties mitä muuta. Lisäksi pitää tavoittaa oikea tunnelma, jos fiktiosta on kyse. "Pieni bistro Bretagnessa" on niin hyvä, että sen voi lukea säännöllisin väliajoin uudelleen. Itse tarina on kiehtova, ja onnistunut käännöstyö säilyttää tarinan tunteen. Ihana kirja! Pieni bistro Bretagnessa kirjapinon päällimmäisenä.

Otsikon loput sanat olivat norjaa, ruotsia osaavat huomanneevat. Pakkoruotsista on paljon puhuttu, teema nousee pintaan ajoittain. Minusta kielten oppiminen on kivaa, ja ehkä itselläni on nk.kielipää. Ruotsia sain opiskella peruskoulussa ja lukiossa yhteensä kuusi vuotta, sitten vielä n.vuoden yliopistossa, koska en saanut heti saksan sivuaineoikeutta, sitä piti silloin hakea. Saksaa oli jostain syystä aina hiukan vaikeampi oppia kunnolla. Kyllä minä sillä pärjään, mutta en vieläkään osaa kirjoittaa saksaa kunnolla. Sittenpä tempauduinkin Englantiin muutamaksi vuodeksi, jolloin onneksi ylläpidin ruotsin taitoa lukemalla Svensk Damtidning-nimistä kuvalehteä ja höpöttelemällä ruotsalaisten kanssa, silloin kun heikäläisiin onnistui törmäämään. Norjalaisia seikkaili kulmillamme vähemmän, pari tapasin ja voi sanoa, että mm. Norjan kansallispäivän bileet ja valtava kalakeittopata tekivät vaikutuksen. Suomeen paluun jälkeen ruotsin kielen taito olikin tarpeen, sillä 2000-luvun alusta hi...