Harjoituksia huumorin parissa, ihan tosissaan...

...mutta ei totisena!

Tämän hetkinen etäopiskelu ei heilauta omaa työjärjestystäni suuresti, koska kirjailija työskentelee yleensä muutenkin kotona. Toki minähän käyn välillä töissäkin, milloin työpätkää sattuu olemaan. Kaikki mitä olen kirjoittanut ja mitä kustantaja on suostunut julkaisemaan, on kirjoitettu työn tai opintojen ohessa.

Koska elämme poikkeusoloissa, tarvitaan huumoria ja viihdykettä. Olen tässä kaiken muun touhun lomassa kirjoitellut pieniä juttuja, joiden tyylilaji pyrkii olemaan huumori. Tässä laitan katkelman yhdestä jutusta. Sitä ei tiedä, päätyvätkö nämä koskaan kansiin, mutta kiva näitä on kirjoitella. Jos ei muuta, niin itselläni ainakin on hauskaa.

Kuva ei liity juttuun, mutta koska Palmusunnuntai lähestyy niin se on ajankohtainen. Virpomiset vain virtuaalisesti tänä vuonna. 

Senja-tädin syntymäpäivät

Lala-täti, Pelagia, oli täyttänyt 102 vuotta, mutta sitä ei juuri huomannut. Paremmassa kunnossa tuo tuntui olevan kuin moni nuorempi.

Pelagiaa sanottiin Lalaksi, koska ruotzit eivät osanneet sanoa g-kirjainta. Niin hän sen itse markkinoi, unohtaen sen että häntä oltiin sanottu Lalaksi lapsesta asti, sillä kielialueella missä osattiin sanoa kaikki zetat ja ts-sh-suhinaäänteet, jopa b-konsonantti, joka esimerkiksi useimmille savolaisille oli ylitsepääsemätön. Lala-täti oli käynyt kuulun Sortavalan seminaarin ja tehnyt pitkän työuran äidinkielen ja uskonnon opettajana. Siinä sivussa oli tullut pidettyä kaikenlaista karjalakerhoa, tiistaiseuraa, laulettua kirkkokuorossa, oltua evakossa, mentyä naimisiin, saatua kaksitoista lasta, joista kymmenen oli jäänyt eloon. Kerrassaan esimerkillinen veromaksaja, yhteiskunnallinen toimija, uskossaan väkevä ja muutenkin hyvä ihminen.

Järisyttävää oli se, että vanhana Lala-täti oli ruvennut kiroilemaan, tupakoimaan, lipittämään viinoja, kertoilemaan seksuaalisväritteisiä juttuja ja käyttämään jopa punaista huulipunaa. Meikki olisi ennenkuulumatonta ollut tädin aktiivivuosina, kun hän oli joka viikko kirkossa ja ikoneita ”ei suudella punatulla suulla”, niin kuin hän oli jaksanut oppilaitaan ja muuta nuorempaa polvea opastaa.

Eikä tädillä edes ollut herra Alzheimeria, eikä mitään muutakaan tautia. Koko pää oli tutkittu läpikotaisin. Pieni nivelkuluma vain hiljensi liikkumista sen verran, että polkkaa ei enää tanssittu eikä juosten liikuttu. Näytti siltä, että tädin uusi uljas elämäntyyli vain nuorensi häntä.  Lala oli ruennut käyttämään näyttäviä vaatteita. Kaiken huippu oli kimaltava pinkki t-paita, jossa luki Fuck the Rules!

Lala-tädin jutut olivat varsin järkyttäviä, ainakin vähän vanhempien sukulaisten mielestä. Nuoremmat taas olivat haltioissaan, tekivät jopa, juuttaat, muistiinpanoja isoisotädin suakkunoinnista.

Ja nyt, kun oltiin kokoonnuttu isolla joukolla Senja-tädin (Lalan serkku) 80-vuotispäiville, saattoi odottaa ihan mitä tahansa. Lala-täti oli jo etukäteen todennut, että mitään lahjaa ei sille pystyynkuivaneelle hammastikulle osta. Senja, toisin kun suvun muut naiset, oli pysynyt hoikkana.

 – Ei sen ole saatana tarvinnut römpsästään työnteä mualimalle tusinaa pentua niinku toisten, Lala-täti mutisi auton takapenkillä, kun juhlapaikkaa lähestyttiin.

- Mummi, oisit vähemmällä, ratista kommentoi Lalan pojanpoika Markus.

- Haista paska perjantaina ja suutarin mu---

- Boabo! Toinen pojanpoika keskeytti etupenkiltä. Lalan molemmit puolin istuvat pojanpoikien vaimot olivat hiljaa. Tiesivät, että ei kannattanut yhtyä keskusteluun.

Lala jatkoi lauseensa loppuun supattaen. Rouvat vierellä pidättivät naurua.

Sittempä jo saavuttiinkiin  juhlapaikalle.

- Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, Lala naureksi hivuttautuessaan tervehtimään pihalla parveilevia sukulaisia. Yhdelle nuorelle naiselle, veljenpoikansa Jarin morsiamelle, hän lohkaisi, naisen raskausvatsaa osoittaen.

- Nyt kannattais teijänkii varmaan naimisiin mennä kun näyt jo antaneen.

- Ollaanhan me kihloissa jo, nainen hymyili, yritti olla lempeä kuuluisalle vanhalle rääväsuulle.

- Ei riitä. Kyllä mie sen ymmärrän että naija pittää mutta naimisiinkin kyllä pittää mennä myös! hihkaisi Lala.

Lalan mentyä Jari kommentoi morsiamelleen:

- Se on sukuvika…mie olen kuullu että Lalan äiti Nasti oli kanssa vanhana vähän hullu. Oli kuulemma tappanu juopottelevan ukkonsa jollai myrkkykasvilla ja upottanu suonsilimään. Valehellu kaikille että jonkun vieraan akan mukaan se ukko karkasi. Kultahampaat oli kyllä ensin poistanu siltä ja vaihtanu rahaks Pietarissa. Myöhemmin oli suo sylykässy ihmisluut ulos sieltä, mutta ei ne sen aikasilla menetelmillä saanu selville kenen ne oli. Oli Nasti sitten kuolemansa eellä lapsilleen sanonut, että myrkytin ja suohon polokasin sen juopon retaleen.

- Kuinkahan paljo tuostakin on valetta, morsian hymähti.

- Ei voi tietää…mut se on totta että sillä oli kuitti Pietarilaiselta kullan ostajalta samalla viikolla, kun se äijä katosi.

- Toivottavasti nuo ominaisuudet ei tuu sulle vanhana.

- Ei ne tuu meijän suvussa ku naisille, Jari lohdutteli.

Lala-täti ei etsinyt katseellaan synttärisankaria, vaan boolimaljaa. Sen hän huomasi pitkällä pöydällä, jolle pitopalvelu laitteli alkupaloja.

Tyynesti Lala otti boolia ja kaivoi käsilaukustaan –joka oli yhtä pinkki kuin hänen kynsilakkansa-  litteän muovisen vodkapullon (Viru Valge, 80 %). Kun nuori tarjoilijatyttö ei kerennyt peittää hämmästynyttä ilmettään, Lala ilmoitti reippaasti:

- Mie olen kasvattanut kymmenen pentua ja haudannu kaks, multiin oon myös laittanu yhen aviomiehen ja viis veljee, joille kuulan ohtaan järjesti punapeikko Stalinin hiippalakkiarmeija. Sen lisäks oon jo yli sata, ja kun ei ennää jaksa tanssia ja miesten kanssa viskautua niin jostain pittää hupi repiä.

...jatkuu joskus!