BUKTAATTORI DINKKERISSÄ - KUN YKSINÄISYYS TEKEE LUOVAKSI
BUKTAATTORI DINKKERISSÄ
Diktaattorilla oli aika helvetin yksinäistä. Sekä vaimo että rakastajatar olivat lähteneet lätkimään, vetämään, pois poikkeen. Nuorehko frilla oli selventänyt, että hänellä on elämässä muitakin tavoitteita kuin sisustaa bunkkeria yhä hullummaksi käyvän äijän kanssa- olkoonkin, että kyseisen äijän kokemus, kypsyys ja vaikutusvalta sekä tämän läpitunkeva sininen katse oli ensin hänet hurmannut. Ennen oli sentään ollut jotain elämää pedissäkin, nyt siellä oli vain lakanat. Että se siitä, hänessä on vielä elämää, intohimoa ja tavoitteita, oli nainen todennut, lisännyt huulipunaa, pakannut laukkunsa ja lähtenyt kohti bunkkerinulkoista elämää.
No, ilman naisiakin toki pärjäsi.
Ehkä jollain tapaa paremminkin. Ei esimerkiksi tarvinnut ajaa partaa koko ajan
tai laittaa wc-pöntön kantta alas. Sai pisutella miten halusi, vähän
reunoillekin. Ja tuppasihan se reunoille menemään. Mutta palveluskunta siivosi.
Ja mitä tuli siihen petielämään mihin viimeisin sussu oli viitannut, no, sillä
ei ollut niin väliä, diktatuuri ja sen ylläpito oli jotenkin paljon
kiihottavampaa kuin timmireisinen entinen kilpavoimistelija. Salaisten dokumenttien
leimasimentuoksu sai sydämen sykkimään nopeammin, ja nöyristelevät, kuolemanpelkoiset
kenraalit ja amiraalit saivat jopa erektion höristämään päätään, ihan pikkiriikkisen
vain. Koska eihän diktaattori toki mikään poikarakastaja ollut, ei suinkaan.
Eikä kohta olisi kukaan muukaan, senhän hän oli jo lailla kieltänyt valtakunnassa.
Valta oli ihan valtavaa, mahti
mahtavaa, ylimmäisenä päällepäsmärinä elely elävöittävää. Toki joskus yöt
olivat painajaisia täynnä. Pahimpia olivat ne unet, joissa diktaattorin vuosikymmeniä
sitten kuollut isoäiti ilmestyi pohjoiskorealaisessa univormussa kädessään
piirakkapulikka, soimaten diktaattoria siitä että tämä oli tuhma poika. Mummo
roimi kaulimella kintuille ja käski hävetä.
Kauheaa.
Mutta niin, yksinäistä oli. Kaikki
ne, joilla ei ollut omaa etua ajettavana tai pelko persauksissa (kuten kenraalit
ja amiraalit) olivat kaikonneet diktaattorin läheltä. Kun oli paljon yksin,
rupesi vainoharhaisuus nostamaan päätään.
Kunnes sitten eräänä iltana bunkkerin
hämärässä diktaattori muisti kivan leikin opiskeliajoilta: sanamuunnokset. Munasaannokset!
Hän kaivoi esiin pienen muistikirjan,
jota oli käyttänyt nuorena miehenä agenttiopistossa. Siellä oli sen ajan
parhaita sanamuunnoksia:
aito majuri – maito-ajuri
säkillinen palaa – pakilinen sälää
natsin vitsi – vitsin natsi
Diktaattori intoutui keksimään uusia.
Se olisi hyväksi aivoillekin! Hän teroitti lyijykynänsä ja kirjoitti:
Diktaattori bunkkerissa – buktaattori
dinkkerissä
Keskusjohto – joskus kehto
edellinen sussu – sudellinen essu
sotaoikeus – ota soikeus
Siihen loppuivat ideat sillä kertaa. Diktaattoria
alkoi väsyttää. Hän kävi pitkälleen sohvalle ja totesi itsekseen, että huomenna
minä taidan tilata keittiöltä kaalikeittoa, sitä ei ole ollut pitkään aikaan ja
akka vihasi sen hajua. Nyt ei ole siitä huolta…
Ja siihen diktaattori nukahti, nahkalakkiin
ja lederhoseniin puettu nalle kainalossa.
