Kaikki maailman häiriköt, yhtykää - häirintäyhdyshenkilöitä on tarjolla!

Häirintäyhdyshenkilön tarpeellisuus ja kansainvälinen voittokulku 

Ellu oli pitkään etsinyt paikkaansa maailmassa ja vähän omassa itsessäänkin. Yliopistoporukoissakin tuntui, että ei oikein kuulunut mihinkään joukkoon. Kunnes sitten erään yhdistyksen toimintaan liittyessään hän alkoi tuntea olonsa jokseenkin ehyeksi ja muiden ihmisten seuraan sopivaksi. Ellun erikoiskyvyt myös huomattiin, ja hänestä tehtiin häirintäyhdyshenkilö. Siihen oli tarjolla intensiivinen koulutus, joskin lyhyt. Mutta tehtävässä korostuivatkin ennen kaikkea henkilökohtaiset ominaisuudet ja innostus tehtävää kohtaan. 

Häirintäyhdyshenkilönä Ellu sai käyntikortteja, nimikylttejä ja iloisenvärisiä avainremmejä käyttöönsä. Hän myös pääsi vetämään kampanjoita, joissa häirintäyhdyshenkilöistä tiedotettiin suurelle yleisölle ja heitä myös rekrytoitiin koulutettaviksi. Jotkut taantumukselliset tahot toki suhtautuivat hieman epäilevästi, jopa kyräillen, tämän tyyppisen ”viran” joka paikkaan tunkemiseen, kuten usein kuuli sanottavan. Myös yhdyshenkilön tarvetta oli monen mielestä vaikea hahmottaa. 

Ellu ei lannistunut, sillä hän oli innostunut. Hän oli elementissään, ja vapautunut aiemman elämänsä kahleista kerta kaikkiaan. Hänellä oli takanaan samoin ajattelevien ihmisten ja vahvojen ideologien tuki, ja jopa euroopanlaajuinen verkosto. 

Ellusta tuli pian koko maakuntansa valovoimaisin (tai pimeävoimaisin, joidenkin mukaan) häirintäyhdyshenkilö. Ellu nimittäin saattoi yhteen korkean tason häiritsijöitä ja muita meuhkaajia. Hänen avullaan ja kontakteillaan häirittiin ja tavattiin toisia häiritsijöitä niin pienissä kuin suurissa piireissä. Urheiluseuroissa päästiin sikailemaan avustetusti, samoin mallitoimistoissa, puoluetoimistoissa, oppilaitoksissa, suuryrityksissä ja kaiken maailman pienissä klubeissa. Aivan kaikkialla! 

Ellu tunnettiin ranskahtavalla, aatelisoivalla lempinimellä Madame de Sade, sillä hän auttoi häiritsijöitä yhteen myös erittäin korkealla tasolla, jopa vieraiden valtioiden tasolla. Joskin Mme de Sade viittasi mukavasti myös Ellun sadismiin, sillä sadisti hän oli niin siviilissä kuin makuuhuoneessakin. Se auttoi häirintäyhdyshenkilön työssä. Joka raippaa pelkää, se itseään pakenee, Ellu tapasi hekotella viskibassollaan häirintäyhdyshenkilöiden kosteissa ja savuisissa saunailloissa. Toinen hänen lentävistä lauseistaan oli ”pyllynpuristelu vain piristää. ” 

Uransa huippukohdassa Ellu julkaisi kirjan ”The necessity of coordinating harassment” suuren lontoolaisen kustantamon kautta. Teos julkaistiin pian myös ruotsiksi, norjaksi, mordvaksi ja suomeksi, suomenkielisen laitoksen ollen nimeltään ”Häirinnän koordinoinnin välttämättömyys”. Kirjaan esipuheen kirjoitti Magnus Nolan, joka tunnetaan myös palkitusta ja kuudelletoista kielelle käännetystä tietokirjastaan ”Turvallinen tila: äänieristetyssä betonibunkkerissa ei kuulu edes kevyen kertasingon pamaus ”. 

Ellua haastateltiin televisiossa, radiossa, lukuisissa kotimaisissa ja ulkomaisissa podcasteissa ja hänet kutsuttiin puhumaan häirinnän järjestämisestä myös erilaisiin konferensseihin, viimeisimpänä keskieurooppalaisten seksuaalihäiritsijöiden vuositapaamiseen, 1980-luvulla puhelinhäirintää harjoittaneiden entisten teinien luokkakokoukseen sekä moniin muihin korkean profiilin tilaisuuksiin.

Odotettavissa on, että Ellu palkitaan häirintäyhdyshenkilöiden kansainvälisessä konferenssissa vielä kuluvan vuoden aikana, ellei hän sitten jää nauttimaan miljoonistaan omistamalleen Saaristomeren saarelle tai taloonsa Bretagnessa. Ajatella, että pienestä Suomesta on kohonnut kansainväliseen tietoisuuteen näin menestynyt häiritsijöiden yhteen saattaja!