Nahkalompuuki

Piti käydä palauttelemassa kirjoja yliopiston kirjastoon. Kävelin sinne, ja tulin bussilla pois. Kaupungilla käpsehtiessä ehti nähdä ja kuulla monenlaista, vaikka Joensuu ei (onneksi) mikään Iso Omena olekaan. Kuulo pelaa sen verran hyvin, että ihan kuuntelematta kuulee kaikenlaista. Täytyy kyllä todeta, että v*tun loihtamista kuulee liikuskellessa verrattomasti enemmän kuin ennen vanhaan. Kyllä ennenkin noiduttiin, mutta ei julkisella paikalla. Eikä sen ikäisellä suulla, että sen naisentavaran näkeminen lähietäisyydeltä on vielä vasta unelmissa, vaikka ihan varmasti ja valitettavasti sitäkin vehjettä on ruudulta tullut nähtyä joko vahingossa tai kaverien kanssa töljäillessä. V*ttua eivät viljele vain esimurrosikäiset ja vähän vanhemmat pojanklopit. Sitä kyllä kuulee muistakin suista. Kerran kaupan jonossa sievä ja nätisti meikattu neitonen päräytti v*ttua niin kuuluvasti, että käännyin ympäri ja katsoin mitään sanomatta tylleröä silmiin. Onneksi jonkinlainen häpeän välähdys kävi hänen nuorilla kasvoillaan, eikä ruennut sanomaan, että v*ttuako täti toljotat- johon olisin toki vastannut, että ei kun kauniita kasvojasi, joissa olevasta leivänsyöntikolosta kuuluu yleisellä paikalla sellaista sanastoa, jolle on jokin muu aika ja paikka soveliaampi. 

 

Toki, on sitä vehjettä puheessa viljelty korkeammallakin tasolla, jos nyt Paavo Väyrynen ja Li "opetusministeri" Andersson katsotaan korkeaksi tasoksi. Omalta kohdaltani on todettava, että jos noista jompi kumpi olisi ihan pakko ministeriksi vielä ottaa, niin Väykkä- ellei todellakaan olisi muuta vaihtoehtoa. Ministeriksi ei pidä ainakaan ikinä ottaa laululintunen Almaa, jonka välispiikit vuoden 2019 Ilosaarirokissa olivat yhtä v*ttua. Oli siinä ajatuskupla pääni päällä, että voisko tytteli välillä vaihtaa vaikka k*rpään. 

Mutta miksi voimalliseksi sananparreksi on kansanperinteessä valikoitunut juuri v*? Sitä voisi selvitellä, mutta on tässä muutakin tekemistä. Suomen kielen rapautuminen ja nk.löysä, nariseva intonaatio ja artikulaatio sekä huutamalla puhuminen ovat nykyajan ilmiöitä, joita kuulee jo ihan beelsebuubin näköradiosta eli televisiosta. Siinä olisi tutkimuksen paikka, ja terästäytymisen. Mutta ehkä tämmöinen itämurretta puhuva, keski-ikäinen konservatiivi (nykymittapuulla) jolla ei ole tohtorinväitöshattua, on aivan väärä käppyrä lähtemään semmoisen puhdistuksen ja uudistuksen tielle. Hoitakoot nuoremmat ja/tai vanhemmat, ja viisaammat. 

Toisaalta, kuulostaisiko se paremmalta, jos välimerkki-v* korvattaisiin vaikka peniksen kansanomaisilla nimillä? Olisiko tuo dynaaminen uloke vielä päräyttävämpi? "No mäne sinä vaikka m*lukkuun siitä häirihtemästä!" "Oli se Uuno sitte m*lukkumainen jätkä, kun silleen valehteli". "M*lukkuako siinä pällistelet?" Ja Väyrystä siteeraten uusi väännös: "Voepiko m*lukutukseen kuolla?" 

Tai entä jos vaihtaisimme karskilta kalskahtavan v*tun muunlaisiin kansanomaisiin ilmaisuihin, joita tuolle tavaralle ainakin itämurteissa löytyy, kuten hitusvinkula ja römpsä. Römpsä on mukava, koska se on myös nahkaisen rahapussin merkitys. Kuten lompsakin. Nahkalompuuki...

Taidanpa pysyä kirjoitustyöhuoneen ja metsäisen maaston uumenissa lähipäivät- nyt kun se on mahdollista ensi viikon puolelle asti-  niin ei tarvitse olla kuuntelemassa kansanperinteen kehitystä kaupunkiolosuhteissa.