Kiitos, Miina Äkkijyrkkä!

Näin vahingossa telkusta ohjelmaa taiteilija Miina Äkkijyrkästä. En pystynyt katsomaan dokumenttia kokonaan, alkoi tulla paha mieli. Siitä, että miten tuota ihmistä onkaan rääkätty ja huonosti hänen nk.erilaisuuttaan siedetty. Yhdessä kohtaa Miina kertoo, miten tulee parhaiten toimeen hullujen kanssa. Ihan sitä sanaa hän ei käyttänyt, mutta kuitenkin. Eikä sitä hullu-sanaakaan pidä pelätä, tässä maailmassa missä koko ajan joutuu (kokee joutuvansa) varomaan sanamuotojaan ja termivalintojaan. Ehkä pitäisi vain puhua niillä termeillä ja sanoilla jotka on oppinut ja osaa. Kaikkeen ei pidä taipua. Taiteilija Äkkijyrkkä ei ainakaan ole taipunut.

Yhdessä kohdassa Miina selittää jollekin miehelle- ehkä ystävälle, ehkä rakastajalle?- itkuä vääntäen, jotenkin näin että "sinä tiiät miten työläs se taiteellinen prosessi on!" Todellakin!!! Amen.Tunnen, ymmärrän tuon hyvin. Sitä ei ehkä ymmärrä ja sisäistä sellainen, joka ei ole taiteellisissa prosesseissa. Minä ymmärrän. En ehkä niin syvästi kuin Äkkijyrkän tapainen kokopäivätaiteilija, ammatiltaan taiteilija.  Huomionarvoista on se, että kun prosessi on kilvoiteltu läpi - hyvin pitkäkin, ehkä vuosien prosessi- on tulos ja tuotos vain pintaraapaisu sitä, mitä on koettu, kärsitty, eletty, ehkä iloittukin. Koska olen itse lähes koko ajan jossain taiteellisessa prosessissa, ja oli hyvin myöhä (en yleensä ole ikinä hereillä niin myöhään kun se ohjelma esitettiin), en pystynyt katsomaan ohjelmaa loppuun. Myötäelin niin vahvasti siinä taiteilijan tuskassa. Joskin minä en ole ikinä valvonut vuorokausia putkeen, taistellut viranomaisia ja suppeakatseisia ihmisiä vastaan, kuten Miina. Meikäläinen on aika tasainen ja pragmaattinen eläjä, jolla on oltava siisti koti, tavarat järjestyksessä ja yleensä myös käyn töissä kodin ulkopuolella. Eli persoonani on erilainen kuin dokumentissa esitetyllä taiteilijalla, mutta ymmärrän häntä silti jollain tasolla, koska ymmärrän prosessit. Ymmärrän myös lähtökohdat; olen samoilta yläsavolaisilta nurkilta kotoisin kuin Äkkijyrkkä. 

Tulee mieleen: jättäkää, jumalauta, maailman erikoiset taidepersoonat rauhaan. Sillä heitä tulee aina. Osa tyypeistä on vieläpä niin herkkiä, että mielenterveyden kasassa pysyminen ei ole mikään vuosien ja vuosikymmenten jatkumo. Kauhuskenaario olisi se, että olisimme kaikki tavallisia, hiljaisesti eläviä turottajia. Itse en ehkä heilu taidehäppeningeissä liehuvissa viitoissa, ennemminkin menen hiljaisiin paikkoihin (metsä, kirkko, luostari) ja koetan kilvoitella kristityn henkisen kasvun tiellä. Repäisevin teko on ehkä musta kynsilakka. Olen siis kalvakka maitotyttö maailman miinaäkkijyrkkien rinnalla, mutta meitä pitääkin olla joka lähtöön. Vihaan kaikkea tasapäistämistä, luokittelua, lokeroihin tunkemista.

Tästä jotenkin tormistautuneena jatkan omia prosessejani, jotka ovat käsillä oleva käännöstyö, seuraavan kahden vuoden homma armenialaisten kansanmurhasta kertovan historiallisen romaanin taustatyö ja kirjoittaminen, ja pari muuta juttua. Viimeistelin juuri pienoisromaanin. Töihinkin menen, kun seuraava pätkä tai pidempikin löytyy. Edellinen keikka päättyi toukokuun loppupuolella, sen jälkeen olen tehnyt kirjallisia töitä. (Päivätöissä ollessa teen omia taidehommiani toki myös aina kun ehdin, erityisesti lauantaisin  -enhän muuten saisi koskaan mitään valmiiksi). Käsite "loma" huvittaa: en ole ollut "lomalla" viimeksi kuin 2010-luvun alussa vielä virkatöissä ollessani. Säveltäjä-muusikko band leader extraordinaire Tuomas Holopainen sanoi kerran jossain haastattelussa, että ei taiteilija oikeastaan koskaan lomalla ole. Kaikki ikäänkuin limittyy, ajattelen minä: jos tekee rakastamaansa juttua, ei laske päiviä mihinkään vuosilomaan. Se taiteen tekeminen on osa elämää. Kovaa työtä se myös on; ei siinä keikuta pelkän inspiksen varassa. Jos heiluttaisiin vain inspiraatiopäissään, koskaan ei tulisi valmista mistään. 

Miina-dokumentti tulee varmasti Yle Areenaan. Joskus voisi katsoa sen kokonaan, mutta sellaisena hetkenä jolloin ei ole viisi eri proggista menossa. Oli se niin intensiiviä kamaa. Minulla on myös kymmenkunta semi-valmista taulua, jotka laitan esille, kunhan näyttelytila löytyy.

Kiitos, Miina Äkkijyrkkä! Nyt jaksan taas jatkaa omia prosessejani. Olo on aika voimaantunut. 

Melkein valmiita taulujani