Hyvvee suomee

Olen ollut useasti huolissani suomen kielen köyhtymisestä, sekä kirjoitetun että puhutun. Yhdyssanavirheisiin törmää mitä ihmeellisimmissä paikoissa, ja englanti tunkee kaikessa läpi. Pelottaa, että paljon englantia käyttäneenä ja käyttävänä olen itsekin osasyyllinen tähän. 

Viime aikoina olen lukenut Veikko Huovista ja William Shakespearen näytelmiä. Molempia alkukielellä!  Shakespeare kuningas Learissa kuvaa huonohkoa säätä seuraavasti (kuningas Learin vuorosanoissa):

"Blow, winds, and crack your cheeks!

    rage, blow!

You cataracts and hurricanes, spout

till you have drenched our steeples, drowned

    the cocks!

You sulph'rous and thought-executing fires,

vaunt couriers of oak-cleaving thunderbolts.

singe my white head!"

Ja Huovinen kokoelmassa "Ympäristöministeri", kirjoituksessa "Metsissä möyritään":

"Jos jossakin kokee lopullisen tuomiopäivän tunnelman, niin auratulla metsämaalla. Armoton teräsaura on vetänyt maahan syviä vakoja, kuution suuruiset kivet ovat nousseet ylös ja ikimäntyjen juurakot törröttävät pystyssä kuin Rommelin esteet Ranskan rannikolla." 

Tässä onkin tavoiteltavaa, että osaisi kirjoittaa edes jotenkin tuonne päin, siihen suuntaan. Opeteltavaa on. Huovista lukiessa ei törmää kielen köyhyyteen, ei svetisismiin, ei pölhöihin ulkomaalaislainoihin. Joka kerta, kun jossain liikkeessä asioidessa asiakaspalvelija toteaa "yes", tekee mieli huutaa, että sano edes että

"no niin" tai "sillä lailla". 

Tiedän, että elän jossain omassa kansakouluan äidinkielenopettajan kuplassani, jossa muutenkin kuin kielen osalta ei ole ihan nykyaika.

Mutta onko sitä nykyaikaisuuteen suostuttava, kaikessa...lie paikkansa meille Huovista ja Turusta lukeville maalaisromantikoillekin vielä tällä pallerolla.