Orwellilaisissa tunnelmissa

Tämä on siitä kässäristä, jota työstän nyt. Orwellmeininki ei ole se, mitä haluaisin kirjoittaa, mutta tuntuu, että täytyy. Tähän asti kun olen pysynyt huumorissa ja ehkä nk. romanttisessa genressä. Yksi hirvittävän väkivaltainen fantasiagenren juttukin on pöydällä, mutta näitä kaikkia jatketaan sen mukaan, miten on aikaa.  

Tämä uusi tarina kertoo tulevaisuuden nuoresta toimittajasta Beatasta, jolta otetaan kansalaisoikeudet pois. Tässä katkelma kohdasta, jossa Beata bloggaa "maan alta". Tässä Suomesta on tullut jonkinlainen Pohjois-Korean ja entisen Neukkulan sekoitus. 

beatakari. blogo.com 

paikka: kansalaisoikeudettomien yhteisö 

pvm: 21.6. 2063 

Miten tähän tulimme: totalitaristinen Suomi 

Totalitarismin tiellä ensimmäinen tienviitta on keskustelun ja ilmaisunvapauden kieltäminen. Sitä edeltää epämääräinen näiden asioiden rajaaminen; sellainen, josta ei oikein kunnolla saa kiinni, onko kyseessä vapauksien rajoittaminen vai esimerkiksi laittomuuden tai sopimattoman käytöksen suitsiminen julkisilla foorumeilla. Voidaan esimerkiksi säätää ja käyttää lakeja, jotka tuomitsevat keskustelusta ja ilmaisusta yhden, mutta ei toista. Erillään olevat demokraattiset instituutiot kuten eduskunta, oikeuslaitos ja media eivät enää pysy erillisinä ja itsenäisinä, ja oikeuslaitos politisoituu. Niiden medioiden, jotka haluavat pysyä toiminnassa, on pakko myötäillä viestinnässään näitä muita toimijoita. 

Totalitarismin tiellä toinen tienviitta on se, että demokraattisen valtion perustuslakia koetellaan, jopa kyseenalaistetaan, ja sen henkeä suorastaan pilkataan. Perustuslaki on kansalaisten turva; kun sitä murennetaan, on demokratia jo kuolinkamppailussa. Asioita aletaan ajaa erilaisin pakkokeinoin, pelottelemalla ja uhkailemalla sekä luomalla tietoisesti kansalaisille vääristynyttä kuvaa. Näin kävi omassa historiassamme ennen Valtakunnansyyttäjänviraston muuttumista Yliaktuaarilaitokseksi ja Valtioneuvoston muututtua Yliministerin kansliaksi. Sen jälkeen demokratiaa ei enää ole ollut, vaikka vaaleja onkin järjestetty. Kuusi puoluetta julistettiin toimintakieltoon vuonna 2035: keskustapuolue, vihreät ja uudistusliike. Nämä joutuivat muuttamaan nimensä puolueesta kansalaisliikkeiksi, jotka rinnastetaan yhdistyksiin. Toimintakiellon perusteena oli se, että puolueiden linjoja ei oltu suostuttu muuttamaan uuden lainsäädännön mukaisiksi. Todellisen syyn tunnemme: keskustapuolueen kansanedustajia oli osallistunut lestadiolaisten Suviseuroihin, ja eräs keskustalainen kunnanjohtaja oli jopa puhunut uskonnollisissa tilaisuuksissa. Vihreiden kohtaloksi koitui nuoren edustaja Lili Kohvakan blogi, jossa hän kertoi matkoistaan Intiaan, feminiinisistä energioista ja perustamastaan Pyhän Naiseuden Koulusta. Kohvakkaa pidettiin taantumuksellisena vanhoillisten sukupuoliroolien ylläpitäjänä. Nainen ja mies- binääritermien käyttö julkisesti kriminalisoitiin syrjivinä tosin vasta 2040. Uudistusliike joutui myrskyn silmään siksi, että siinä toiminut toimittaja Wilhelm Potkonen oli valittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siitä, että hänelle oli 16-vuotiaana liian heppoisin perustein myönnetty oikeus sukupuolenkorjaukseen, jota hän aikuisena katui. Potkosella oli kahden eri ruotsalaisen psykiatrin todistus siitä, että tämä oli 16-vuotiaana liian kypsymätön päättämään asiasta. Lausunnon mukaan Potkosen tapaus olisi vaatinut leikkausten ja hoitojen asemesta pitkällistä terapiaa. 

Potkonen kävi myös pitkän oikeustaistelun saadakseen takaisin alkuperäisen nimensä Wilhelmiinan. Uudistusliike tuki Potkosta yksimielisesti, kun tämä nosti syytteen aiempia lääkäreitään vastaan ja matkusti Ruotsiin korjauttamaan itsensä takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa. Prosessi oli pitkä ja tuskallinen. Potkonen sai naiseutensa takaisin sekä fyysisesti että henkisesti, kuten hän itse asian kuvasi,, mutta lapsia hän ei pystynyt enää saamaan. Hän sai syytteen kotimaassa kiihottamisesta kansaryhmään vastaan, koska hän kirjoitti Suomen Kuvalehdessä siitä, miten hänen mielestään oli virhe muuttaa translakia niin, ettei se suojannut enää lapsia. Hän esitti myös, että hoitojen ja leikkausten sijasta pitäisi hoitaa ihmisen psyykeä, ja varmistaa kaiken keinoin, onko sukupuolen ”korjaus” todella ainoa keino pelastaa kyseessä oleva ihminen. Noista sanoista ja eritoten sitaateista valtiovalta ja yliaktuaarilaitos näkivät punaista, ja Potkonen muutti Ruotsiin hyvissä ajoin ennen syytteiden nostoa. Tämän jälkeen Suomen Kuvalehti lakkautettiin. Päätoimittaja Neuvonen pakeni Ruotsiin niin ikään. Siellä perustettiin Vapaa Suomen Kuvalehti, joka ilmestyy Ruotsissa, mutta tänne emme tietenkään sitä saa, koska se on sekä ”vihapuhetta levittävien” että ”kansan edun vastaisten” listoilla. Vapaan Suomen Kuvalehden viimeisimmässä numerossa, joka kiertää salakuljetettuna nyt maassamme kädestä käteen, toimittaja Anders Pelkonen kirjoittaa: ”Esi-isieni maa Suomi oli menestystarina 2020-luvulle saakka, mutta sen viime vuosikymmenten alamäki osoittaa: vapaus ja demokratia eivät ole itsestäänselvyyksiä.”

Miten maamme on tähän päätynyt? Mistä kaikki alkoi?

Se alkoi siitä, että valtaan oli päässyt vahvasti ideologisia ihmisiä, jotka tukivat voimakkaasti sellaisia tahoja, jotka myötäilivät tai kannattivat heidän ideologiaansa. Maailmantilanne oli myös sopivasti myllerryksessä, mikä on oiva tuki totalitarismin rakentamiselle. Kun mikä tahansa ideologia pääsee voitolle yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja kansanvallasta, tulee yhteiskunnasta itsesensuuria harrastava, pelokas ja jakautunut. Vallassa olevat eivät enää ajattele koko maan etua, eivätkä välttämättä edes omaansa, vaan ideologian sokaisemina ajattelevat ideologian etua. He alkavat määrittää lakien kautta sitä, millainen saa olla ja mitä sanoa. Tällaisessa tilanteessa yleensä ideologian kanssa eniten eri mieltä olevat saavat osakseen vainoa, joka on taitavasti peitetty pykälien taakse. Muinoin Saksassa ennen toista maailmansotaa syntipukiksi päätyivät juutalaiset. Neuvostoliitossa iskettiin syyttävä katse uskontoihin. Meillä, silloin kun Suomi alkoi luisua totalitarismiin, saivat ensin kärsiä niin ikään Vallan kanssa eri mieltä olevat. Ensin iskettiin yksittäisiin politikkoihin ja toimittajiin, hakien ennakkotapauksia muun muassa markkinaliberaalien, EU:ta voimakkaasti kritisoivien sekä vakaumuksellisten kristittyjen, juutalaisten ja islaminuskoisten joukosta. Muutama nimekäs vasemmistolainenkin siinä tuli teilatuksi, koska he uskalsivat nousta puolustamaan ihmisoikeuksia. ”Kaikkien ihmisoikeuksia, myös vallassa olevien idioottien”, ehätti kommunistisen liikkeen johtohamo Idris Puhakka sanomaan, ja sai välittömästi syytteen vallan halventamisesta. Päätään nostanut antisemitismi sen sijaan sai kukkia rauhassa, kunnes Israelin valtio katkaisi diplomaattisuhteensa Suomeen. Sen aiheuttaman kohun takia sentään asiaan alettiin kiinnittää huomiota. Mutta propagandalaki vuodelta 2042 oli selkeä: alaikäisiä ei saanut enää ottaa mukaan uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. 

Olin lain voimaan tullessa 4-vuotias. Seuraavana vuonna poliisi ratsasi mummoni Ruut Kärkkäisen luona pidetyn kotihartauden. Olin paikalla, ja poliisi vei minut suoraan lastensuojeluviranomaisille, joiden huomasta vanhempani joutuivat minut hakemaan. Mummoni Ruut kuului Helluntaiseurakuntaan. Hänen kotihartaudessaan puhujana toiminut maallikkosaarnaaja Leif Hagert, joka oli ilmeisesti ollut jo pitkään poliisin seurannassa, sai propagandalain nojalla kuuden vuoden ehdottoman vankeustuomion. Vapauduttuaan Hagert sai turvapaikan Ruotsista, ja on nykyään Södertäljen Suomenkielisen Helluntaiseurakunnan pastori. Mummoni on jo Taivaan ilossa. 

En koskaan unohda tuota päivää. Käsirautoihin painettunakin Leif lohdutti minua, ja sanoi, että Kristus on kanssani. Ja nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, pelotta todistan: Kristus on kanssamme. Siihen ei tarvitse uskoa, vaikka minä uskonkin. Ennen meillä oli uskonnonvapaus. Nyt mitään vapautta ei enää ole. Missään asiassa, millään elämän alueella, ellet ole Vallan kanssa samaa mieltä. Ymmärrän, että tämän kirjoittaminen saattaa tuottaa itselleni seuraamuksia, mutta en voi enää vaieta.

Kansalaisoikeuteni on jo viety, joten ainoa miten minua voi enää rankaista, on MKKO-pykälä, eli maasta karkoitus kiinni otettaessa. En muista kunnolla Vapaata Isänmaata, mutta tiedän sellaisen olleen olemassa. Ihmettelen myös, miksi Isänmaa ja Äidinkieli ovat Kiellettyjä Sanoja- nehän ovat kauniita? Ovatko kauneus ja vapaus niin pelottavia, että ne pitää väkivalloin tukahduttaa? Oliko sananvapaus niin kamalaa, että se piti ottaa pois? Oliko demokratia niin vaikea käsittää, että se ajettiin alas? Jos tämä on viimeinen kirjoitukseni toimittajana, tai viimeinen kirjoitukseni ylipäätään, koska tämä blogini varmasti nyt suljetaan- haluan vielä sanoa: jos haluatte tietää totuuden, perehtykää muiden Pohjoismaiden historiankirjoitukseen Suomen asioista. Niistä lähteistä löytyy totuus. Niitä ei voi vielä minkään lain nojalla kieltää, mutta kiirehtikää, sellainen laki voi vielä olla tulossa. 

Ja vielä: tietoisesti rikon lakia ja julistan, kuten mummoni aikoinaan: Herra siunatkoon teitä!  Lopuksi katkelma mummoni lempipsalmista, Psalmi 23: 

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, 

en pelkäisi mitään pahaa 

sillä sinä olet minun kanssani 

Sinä suojelet minua kädelläsi, 

johdatat paimensauvallasi.