Go Vieremä!

Pienillä paikkakunnilla on usein virkistävän usein aktiivista toimintaa, ja aktiiveja, jotka pistävät asioita tapahtumaan. Tämä tuli mieleen kun luin uutisia vähän sieltä ja täältä. Laitan tähän pitkähkön katkelman tarinasta, jossa Vieremällä aktivoidutaan oikein olan takaa. Ylä-Savon Vieremällä, ei siis sillä Vieremällä, joka on Forssan lähellä.

Viikon päästä oli jo Vieremän Tierahasto perustettu. Sitä ei julkaistu, kuka oli siihen minkäkin summan laittanut. Nähdessään että aloitussumma oli jo reilu, muutkin alueen yritykset ja yksityisetkin intoutuivat siihen panostamaan, ja talkoisiin ilmoittauduttiin innolla. Kyselemällä tutut ja sukulaiset ja liikekumppanit, alkoi löytyä myös osaamista tiestön huoltoon. Kaikki tarvittava löytyi omasta maakunnasta, kalustoa myöten. Sovittiin myös, että Tierahasto vastaisi teistä ympäri vuoden, talvikeleillä kun tiet tuppasivat muistuttamaan lähinnä luisteluratoja.

- Kun sitä vuan ruppee toimeen niin alakaa tapahtua, sanoi Anatoli Pussinen rouvalleen Vieremän Tierahaston perustamiskokouksen jälkeen.

- No sinä armas oottii aena tehnä etkä vuan aatvaellu.

ELY- ja AVI-keskuksista yritettiin urputella, että tiehuolto ei kuulunut yksityisille. Shamaanin lakimies ilmoitti, että se kuuluu, koska valtio ei anna tienkorjausrahoja ja ympärivuotisesti ollaan kauhun tasapainossa, meneekö tiellä ajo mutkissakin suoraksi. Lakimies läväytti pöytään pykäliä, direktiivejä, onnettomuustilastoja (huonoista tiestöstä ja epämääräisesti tien hoidosta johtuvia) ja totesi, että Vieremän kunnanhallitus on yksimielisesti hankkeen puolella.

- Jos oltaisiin hajottamassa tietä yksityisin voimin, asia olisi eri. Mutta tässä tehdään korjaavia ja säästäviä toimenpiteitä, lakimies muistutti.

Tässä vaiheessa valtio tarjosi summa, jolla ei olisi korjattu edes Anatolin Iloladon pihatietä. Tierahaston puuhamiehet nauroivat sille vedet silmissä. Vieremän Tierahaston hallinnoija Jani Huttunen ilmoitti Helsinkiin, että käyttäkää ne äyrityisenne vaikka virka-autojen parkkipaikan korjaukseen. Hän muistutti, että jos jää pari desiä bitumia yli, voitte läiskäistä sen liikenneministeriön oven pieleen jos routa pullistelee, ettei vaan ministeri kaadu nappaskengillä töihin mennessään.

Ja niin nähtiin pienellä, kokoaan suuremmalla savolaispaikkakunnalla ennennäkemättömät talkoot. Kaikki kävelemään pystyvät osallistuivat niihin. Myös kävelemään pystymättömistä osa vaati saada osallistua. 107-vuotias pyörätuolissa istuva sotaveteraani Urho Pussinen, Anatoli Pussisen setä, vaati päästä mukaan. Hänelle annettiin tehtäväksi viestintä. Urho vastaili Anatolin Iloladon puhelimeen, kun talkoista kiinnostuneet median edustajat ja muutkin soittelivat. Välillä Urho meni vähän sekaisin silkasta innostuksesta, ja luuli pari kertaa olevansa kenttäpuhelinyhteydessä Päämajaan. – Hyvin sujuu, herra eversti, Urho kertoi Iisalmen Sanomien toimittajalle, luullen puhuvansa tiedustelupäällikkö Aladár Paasosen kanssa. Toimittaja ei tästä hätkähtänyt, vaan ajeli paikalle, ja löysi Anatolin haastateltavaksi.

Tiestöä kunnostettiin parina eri kesänä, sitä oli sen verran paljon. Talvella hankittiin suolat, että päästiin autoilla eteenpäin. Kolmantena kesänä Tierahaston perustamisesta koko Vieremän kunnan alueen tieverkko oli kunnostettu. Tierahastoon oli tänä aikana saatu kaksi testamenttilahjoitusta. Myös ulkomaiset rahoittajat olivat kiinnostuneita, mutta sellaiset toimijat torjuttiin ponnekkaasti. Shamaanin lakimies oli tästä ehdottomasti samaa mieltä; ei kannattanut sitoa itsenäistä säätiötä epämääräisiin ulkolaisiin toimijoihin. Antaa kiinalaisten ja venäläisten suhmuroida tunneleita ja kaasuputkia, täällä pidettäisiin ohjat omissa käsissä.

Tierahaston ensimmäisten toimintavuosien aikana myös Anatolin Iloladon toiminta laajeni. Ostettiin vähän lisää maata, kun naapuritilalla siirryttiin karjattomaan talouteen. Anatolin Eeki-pojan vaimo perusti luomuyrittitilan ja kurssikeskuksen Iloladon uusimpaan rakennukseen. Anatolin Iloladossa juhlittiin myös elämäntapasavolainen Kenneth Söderbergin häitä; hän oli pitkällisen puoli-erakkoelonsa jälkeen löytänyt morsiamen tietalkoista. Riitta-Kaisa Rönkkö-Söderberg oli häissään jo näkyvästi raskaana, ja seuraavan vuoden maaliskuussa maailmaan saapui viisikiloinen Ilona Beata Orvokki  Söderberg.

 

Anatoli Pussinen täytti 70 vuotta Söderbergin Ilonan ristiäisten aikaan. Hän sanoi pojilleen ja miniöilleen, että voisi rueta jo keskittymään pelkkään luomuperunan viljelyyn, jos nuorempi polvi ottaisi firman vetovastuun. Nuorempi polvi oli tästä mielissään.

Anatolin Pussinen teki luomuperunapellon paikalle, jossa oli aiemmin ollut karjan laidun. Maankääntötöissä esiin putkahti karhun pääkallo! Siinä oli erikoisia kaiverruksia, ja Anatoli soitti heti Indiana Väänäselle. Arkeologi arvioi kallon iäksi vähän alle tuhat vuotta. Kuva kallosta lähetettiin shamaani Jani Huttusen oppi-isälle Vaskolle Venäjän Karjalaan, ja tämä vahvisti Väänäsen arvion kallon iästä merkkien perusteella. Vasko Lindu kertoi merkkien olevan pyhiä shamanistisia kaiverruksia, joilla pyydettiin metsämiehille suojelusta ja perheille hedelmällisyyttä. Kallo oli siis kulttiesine, ja sitä saattoi, tai suorastaan täytyi, käyttää shamanistisissa menoissa! Museoviraston suuntaan ei ilmoiteltu mitään, ja kallo lahjoitettiin Savon shamaanille. 

Anatolin Ilolato oli kurssikeskuksineen ja luomutiloineen jo merkittävä matkailuvaltti alueella. Visusti salassa pidettiin se, että Yhdysvaltojen presidentti Jack Adams vieraili siellä aina Euroopassa käydessään. Silloin hänelle järjestettiin yrttisauna ja shamanistisia menoja.

Myös suomalais-ugrilaisten kansojen shamanismikongressi järjestettiin Anatolin Iloladossa Tierahaston kymmenvuotisjuhlien aikaan. Samassa tilaisuudessa kulttuuriministeri ojensi Vuoden Monialatoimija Kulttuurin Saralla (VMKS)- palkinnon jaetusti sekä Savo Shaman Oy:lle että Anatolin Iloladolle.

Jokainen osallistuja sai mukaansa muikkukukon.

Taevasta Vieremän yllä, muaseuvulla.