Intiaanikesässä kajakkikurssilla teimme eskimokäännöksen!

Tajusin olevani oraakkeli. Minulla on pyörinyt pöytälaatikossa erilaisia tarinoita, joista yksi on jotenkin nykyhetkeen sopiva. Kun eskimojäätelön vanavedessä ruettiin jo vouhkailemaan Geisha-suklaastakin, otin tarinani pöytälaatikosta esille ja kirjoitin sille onnellisen lopun. Nimittäin nyt ovat eri tuotteiden valmistajilla keskustelussa saman tyyppiset asiat, kuin minkä kanssa tarinan hahmo Boris painiskelee.

Laitan tarinan tähän, mutta ensin ajatuksia aiheesta ja sen vierestä. Eskimojäätelön nimi pitää muuttaa, jos se on inuiiteista loukkaava. Onko heiltä kysytty? Mutta entä kajakkikurssilla opittu eskimokäännös, miksi sitä pitää kutsua? Entä suksilla tehtävä lappalaiskäännös? Savolainen talkkuna...? Mielenkiintoinen juttu on muuten myös se, että termi mustalainen ei loukkaa kaikkia romaneja, ja termi valkolainen (minusta käytettynä) ei loukkaa minua. Kyllä se sanan käytön yhteys ja sävy ratkaisee. Jos minua joku sanoo "akaksi", se riippuu sanojasta ja sanomisen sävystä, onko se tarkoitettu tölväisyksi vai hellyydeksi.

Minulle sanoi työkaveri joskus 2000-luvun alussa, että olen ihan venäläisen näköinen. Kerran minulle annettiin venäjänkielinen ruokalista ravintolassa. Amerikanitalialainen luuli minua amerikanitalialaiseksi, sanoen: "et näytä yhtään suomalaiselta, minulla oli suomalainen tyttöystävä nuorena Kanadassa". Kreikassa minut on oletettu niin ikään italialaiseksi. Nuorena kaverini väitti, että saamaani palveluun erään pikkukaupungin tavaratalossa vaikutti oletettu romaniuteni. Vanha isotätini kommentoi kerran kreikkalaista nenääni, mutta se oli myönteisessä sävyssä.

Minä isona

Minä pienenä

Hieman lisää muistumia: tarjoilija puhui äidilleni englantia (jota äitini ei osaa) kylpylän ravintolassa, ja saamelaiset saamea Inarissa. Hän on tumma ja tummaihoinen. Niin oli mummokin. Ei näytetä kaikki siltä Elovena-paketin blondilta. Kerran, kun tulin Helsingissä flamenconäytöksen harkoista esiintymisasussa (jossa musta, pitkä, leveä hame) kotiin, hieman juopunut keski-ikäinen mies sylkäisi päälleni., tähdäten juuri siihen helmaan.Tuli aika kiire paikalta pois. Tämmöistä on minulle tapahtunut vain kerran, mutta voin vain kuvitella, millaisella volyymilla avointa rasismia tuollaisten jurpojen taholta kokevat ne ihmiset, jotka ovat oikeasti muita kuin savolaesia. Siitä en edes tässä yhteydessä aloita, mitä karjalaiset saivat kokea evakkoon jouduttuaan...

Rasismista ei ikinä tulla pääsemään eroon sillä, että nimiä muutellaan. Kasvatuksesta se lähtee. Minut on ainakin kasvatettu siihen, että koska ihmiset olemme Jumalan lapsia, kaikki ovat saman arvoisia. Ihmiselle on luontaista olla hieman ennakkoluuloinen vieraita asioita kohtaan, se on meidän kaikkien ominaisuus josta ei päästä koskaan. Eri asia on sitten, jos ollaan vimmaisia erilaisuuden vihaajia. Itselleni on ollut hyödyllistä ja onnekasta päästä jo nuorena aidosti monikulttuurisiin ympäristöihin ja läheisiin ihmissuhteisiin eri kulttuureista ja uskonnoista tulevien kanssa.

Ja nyt tuotteiden nimeämisen taitolajiin. Siinäkin voi tulla huteja. Mutta tässä tarinassa Boris menee turhan pitkälle. Boriksen jatkuvan velhuamisen taustalla on syvä yksinäisyys ja innostuva luonteenlaatu. Hän tarkoittaa hyvää, mutta ei aina onnistu tekemään sitä kohtuuden rajoissa. Jos Borikselta kysyttäisiin, Reissumies-paketista pitäisi ottaa komea miehenkuva pois, laittaa kuvaksi ruispelto ja muuttaa nimi Reissuihmiseksi. Mutta Boriksellakin on mahdollisuus kasvaa ihmisenä...

Tässä tämä, kokonaisuudessaan:

Aktivistista passivistiksi

Boris Kärkkäinen, 36, oli poikamies ja aktivisti. Hän aktivoitui usein ja perusteellisesti, milloin minkäkin asian puolesta tai vastaan, ja joskus jopa kohta sitä vastaan, minkä puolesta oli ensin aktivoitunut. Kiirettä piti, eikä aina itsekään tiennyt tai muistanut, mikä oli aktivoitumisen syy. Mutta kuten sananlasku sanoo, ”hiki laiskan syyvessä, kylymä töitä tehessä”, Boris jaksoi ahkerasti aktivismiaan jatkaa. Palkkatöissä hän kävi välillä, milloin sattui lomittajankeikkaa saamaan.

Boriksen mummolla oli ollut joskus kirjailtu huoneentaulu, jossa luki: ”Ennen kuin aamulla kotoasi lähdet, mieti mitä hyvää voit Herran kunniaksi tehdä”. Boris oli tehnyt visakoivusta ja vanerista ja polttotekniikalla sitä mukaellen oman huoneentaulunsa: ”Ennen kuin aamulla kotoasi lähdet, mieti mistä voisit tänään loukkaantua ”. Toinen taulu oli työn alla, siinä tulisi lukemaan: ”Pysähtymisen pelko on viisauden alku. Joka someraivoa säästää, itseään vihaa.”

Aamulla Boris luki kaikkien tuntemiensa mediatalojen uutiset, joskus katsoi televisiotakin. Hänelle tuli myös lukuisia lehtiä postissa, sanomalehtien lisäksi myös eri puolueilta: Demokraatti, Suomenmaa, Kansan Uutiset ja Nykypäivä. Siinä sai yleensä pontta puolesta- tai vastaan olemiseen, ja ideoitakin erilaisiin toimenpiteisiin. Edellisellä viikolla hän oli maannut poikittain tiellä Jelkäsen kotileipomon pakettiauton reitillä protestoidakseen leipomon uusinta tuotetta. ”Ranskalainen maalaislimppu” kun oli selvästi paksun peniksen muotoinen, ja sehän loukkasi monta eri ihmisryhmää, ja tämän lisäksi ainakin kristillistä sukupuolisiveyttä, transliikettä, naisasialiikettä, miesasialiikettä ja ehkä myös keliaakikkoja koska maalaislimppua ei tehty gluteenittomana. Siihen piti kyllä saada muutos, mutta ensin oli ruvettava tekemään leipää, joka ei muistuttanut lepotilaista fallosta.

Pystyssä oleva leipä olisikin saanut Boriksen tekemään välittömästi ilmoituksen poliisille.

Boriksen tieprotestiin oli suhtauduttu suvaitsevalla lempeydellä. Jelkäsen keskimmäinen poika oli avannut auton ikkunan ja sanonut: - Siirryhän Boris siitä pois kun kohta tulloo maitoautokii, se ei välttämättä huomaa sinnuu tuolta mutkan takkaa.

Oli ollut pakko siirtyä. Ihan vain sen maitoauton takia. Ei hän ollut sitä edes muistanut, oli vaan kiihkossaan keskittynyt Jelkäsen kotileipomon asiaan ja sen jakeluaikatauluun. Hän oli kyllä pystyyn könytessään ilmoittanut pontevasti, että protestoi peniksenmuotoisia maalaisleipiä vastaan.

- No jos sie oot ne siltä vehkeeltä saanu näyttämmään niin hyvä on mielikuvitus. Koetahan sinäkii viikonloppu ees levätä, oli Jelkänen nuorempi sanonut leppoisasti. Kun tiesi, että Boris Kärkkäisen kanssa ei kannattanut rueta riehkailemaan, se saisi vettä myllyynsä ja menisi ihan sekaisin.

Mutta nyt oli tosiaan levätty viikonloppu takana, ja Boris oli jo unohtanut pippelin muotoiset leivät. (Oikeasti ne eivät näyttäneet erityisesti miltään; koska ne tehtiin käsin ranskalaisella reseptillä, muotoja oli monia, se oli tarkoituskin, rustiikkisuus…) Nyt Boris luki Helsingin Sanomia saadakseen puhtia aktivismiinsa.

Jo alkoi aihetta löytyä. Mielipidesivulla joku sipoolainen opettajatar kirjoitti kodin ja koulun kasvatuskumppanuudesta, ja siitä, miten se oli joskus ymmärretty väärin, sillä koulun perustehtävä oli kuitenkin opetus, ei kasvatus.

- Vanhoillinen taantumuksellinen eukko! puhisi Boris, luettuaan kirjoituksen puoliväliin asti. Hän ei muistanut, että oli vasta edelliskeväänä aplodeerannut tilaisuudessa, jossa kerrottiin samasta asiasta, mutta aivan samoin sanakääntein kuin sipoolainen kansankynttilä.

Tästä ei kuitenkaan saanut mitenkään tarpeeksi aihetta protestointiin tai muuhunkaan vastatoimintaan. Olo oli levoton, jotain pitäisi nyt löytää.

Paikallislehti pelasti: siinä oli rauta- ja maatalousliikkeen mainos, jossa kerrottiin, että Valmetin tuote-asiantuntija olisi paikalla parin päivän päästä, ja jopa traktorien koeajoon olisi mahdollisuus. Mainoskuvassa hienoon puutarhatraktoriin nojasivat kesämekkoinen nainen ja työhaalarinen mies.

- Voe prkl! aktivisti Boris Kärkkäinen suivaantui.

Hän ajaa tempaisi pyörällä kaksitoista kilometriä kirkonkylälle, vaikka oli kuuma päivä. Autotallissa oli uusi Renault, mutta hän oli melkein unohtanut sen sinne, kun oli viime aikoina aktivoitunut autolla ajamista vastaan. Varsinkin bensa-autolla. Sitten myös dieselillä. Ja lopulta sähkölläkin, koska litium-akut olivat vaarallisia ja raaka-aineen louhinnassa sorrettiin kehitysmaiden ihmisiä. Hän oli kirjoittanut mielipidesivuille, että nyt pitäisi rueta kehittelemään polttoainetta ihmisjätöksistä, ja koirien, ja ehkä muidenkin elukoiden. Renaultin hän oli ostanut inspiraatiopäissään, tukeakseen ranskalaista teollisuutta (amerikkalaista teollisuutta vastaan). Entinen auto, ihan kelpo kunnossa oleva Lada Niva, oli myyty naapurin perheeseen kakkosautoksi.

Hikisenä aktivisti saapui kirkonkylälle. Rauta- ja maatalousliikkeen pihalla oli itse kauppias kastelemassa oven pielessä olevia kukka-asetelmia. Kauppias Mielikäinen näki jo Boriksen pään asennosta, että nyt seuraa jotain vähintään naurettavaa, ellei jopa itkettävää.

- Kuule Mielikäinen. Millasen mainoksen olit laittanu. Siitä Valmetista. Etkö yhtään aatellu. Naisella kesämekko ja miehellä haalari. Eikö siihen ois voinu laittaa niin että molemmilla haalari. Tai laittaa siihen molemmille mekko. Tai että siinä oiskin ollu kaks rumaa naista haalareissa…anteeks, tarkotan että esteettisesti ei-perinteistä naista haalareissa. Tai vaikka rastatukkainen mies…se jätkä siinä kuvassa oli ku joku upseerin ja mallin sekotus, ihan Tauno Palon näkönen…ja entä se nainen, mistä se on noin hyvän näköstä porukkaa täältä ees kuviin löytäny! Oikein kiiltokuvamainen, taantumuksellinen ”isäntä ja emäntä”- kuva siinä, ruokkii sitä ajatusta että taloissa pitää olla isäntä ja emäntä! Emännällä mekko ja isännällä haalari ja isäntä ajjaa sitä traktoria! paasasi aktivisti.

Mielikäinen hymyili.

- Voe kuule, ei se oo meijän tekemä. Se on se sama kuva koko valtakunnassa, Valmetin ihtesä teettämä kampanjakuva. Ei meillä oo sen kanssa mittään tekova. Laitettiin kuvan kanssa mainos, paremmin sen huomaa kun pelekän kirjotuksen, rautakauppias jutusteli.

- Ahaa. Selevä. Se on miun Valmetille sitten soiteltava, Boris terhakoitui.

- Teeppä se. Ja tuuhan Valmet-päivään, kun kahvitkin on tarjolla, kauppias haasteli mukavasti.

- Katotaan, katotaan, Boris vastasi ja pyöräili kotiinsa. Matkalla hän näki, miten varis varasti munan rastaan pesästä, ja päätti heti pyytää Luontoliittoa ja Metsästäjäliittoa vaatimaan ministeriöltä toimia variskannan pienentämiseksi. Hän ei muistanut, että oli itse edellisvuonna vaatinut rastaskannan pienentämistä, kun ne söivät marjat pensaista vaikka hän laittoi pelättimen ja soitti kasvimaalla huutoheviä kaiuttimista.

Vähän sen jälkeen hän oli saanut porttikiellon luontaistuotekauppaan, kun oli nostanut äläkän Intiaanisokeri-merkkisestä tuotteesta. Rasismia, kulttuurista omimista ja imperialismia huutanut aktivisti kannettiin liikkeestä kadulle vartijan voimin. Boris kyllä kirjoitti yleisönosastoon, että Intiaanisokerin nimi pitäisi muuttaa joko Amerikan Alkuperäiskansat- sokeriksi tai First Nations- sokeriksi. Vastausta ei tullut mistään. Boris otti yhteyttä kanadalaiseen First Nation-yhdistykseen, josta kunnallispoliitiikko, yrittäjä ja päällikkö Gerard Black Eagle ilmoitti, että ei todellakaan haittaa intiaani-nimi jossain suomalaisessa sokeripussissa.

Valmetille yhteydenottoa miettiessään hän lukaisi vähän eri palstojen nettikeskusteluja. Sieltä selvisi eri nimimerkkien ansiosta myös se, että Väyrynen suunnitteli Suomesta kuningaskuntaa, että Porissa sorrettiin naisia enemmän kuin muualla Satakunnassa, ja että nykyaikaiset BMI-taulukot ovat laadittu aivan yläkanttiin ja näin 90% kansasta kuin kansasta oli ylipainoisia ryllyköitä. Keskustelupalstoilta selveni myös, että Arvinsalmen lossille johtava tie oli niin paskassa kunnossa, että oli paras ajaa yli kopterilla, se tuli halvemmaksi kuin autonsa hajottaminen ko. tiellä. Kiintoisaa oli myös se, että susia oli liikaa tai liian vähän, ja että Tallink oli asentanut laivoihinsa salakuuntelulaitteet. EU oli hajoamispisteessä, ja Ruotsin kuninkaalla oli lehtolapsia Suomen Ivalossa. Siihen joku tosin väitti, että ne ovat Norjan kuninkaan lehtolapsia. Hienoa! Nyt voisi protestoida sekä kuningashuoneiden elitismiä että aviorikollisuutta vastaan! Boriksen tutkimalle sivustolle läjähti kuukautissuojamainos, jossa neste oli punaista. Boris päätti heti valittaa siitä; neste piti saada takaisin siniseksi, punaiset ja vihreät sävyt syrjivät värisokeita!

Hän tutkiskeli myös keskeneräisiä vetoomuksiaan ja valituksiaan. Suomen Hippokselle oli valmisteilla kirjelmä, jossa vastustettiin raveja, koska hevoset eivät saaneet laukata. Sehän oli eläimelle luontaisen etenemistyylin rajoittamista! Työn alla oli myös valitus eräistä elintarvikkeista, joiden nimet olivat arveluttavia: saksanpähkinät (Miksi juuri Saksa liitettiin pähkinöihin?), ranskalaiset pastillit, amerikanpastillit, valkosuklaa, mustapapu! Siinä riistettiin mainnonnan nimissä sekä kansoja että ihonvärejä! Myös Koskenlaskija-sulatejuuston pakkaus otti päähän; siinä komea, riski ja vaalea tukkilainen lasketteli paita auki koskea alas. Paras olisi laittaa edes osaan paketeista lihava (tai siis kehopositiivinen, Boris korjasi ajatuksiaan), punatukkainen akka sup-laudalle! Erityisen karmeaa oli se, että Alko oli ottanut valikoimiinsa viinejä, joiden nimet olivat suorastaa rienaavia! ”Casillero del Diablo” loukkasi varmasti sekä Jumalan että Saatanan palvojia, oliko keltään kysytty, saiko sielunvihollisen nimeä käyttää alkoholimarkkinoilla? Vielä pöyristyttävämpi viini oli ”Lacryma Christi del Vesuvio”, joka viittasi Kristuksen kyyneliin! Eikö Italian kirkko tai itse paavi ollut älynnyt puuttua asiaan, hänenko sen piti Suomesta käsin tehdä? Ja entäpä uskonnottomat ja muunuskoiset, mitä he ajattelivat kun Alkon hyllyllä komeili sellainen Kristus-kyynelpullo? Sekin vielä, että Huttunen-nimellä yhä myytiin tölkkiviiniä, vaikka hän oli siitä valittanut jo pitkään. Huttusen sukuseurasta tosin oltiin vain naureksittu, että ei se meitä haittaa yhtään. Olivat kuulemma tehneet siitä booliakin yhden Huttusen häihin. Boriksen mielestä oli silti väärin, että sukunimellä markkinoitiin viiniä ja pakkauksessa pullea ukkeli juoksi tarjotin kädessä kravatti liehuen. Se antoi tietynlaisen stereotyyppisen mielikuvan kaikista Huttusista, ainakin Boriksen mielestä!

Hän muisti, että kondominvalmistajallekin piti reklamoida. Oli varsin kummallista, että Sultan-kondomeja oli yhä myynnissä. Paketissa ei sentään enää ollut sulttaanin kuvaa, mutta nimi oli silti loukkaava. Sulttaani oli islamilaisessa maailmassa hallitsijan arvonimi! Presidentti-kahvi oli vähän saman tapainen juttu, mutta koska presidentti ei liittynyt mihinkään vakaumukseen, Boris oli päättänyt olla valittamatta siitä. Hän oli vielä varmistanut asian presidentin kansliasta.  Sieltä oltiin vastattu hänen tiedusteluunsa ymmärtäväisesti, ja kerrottu, että kahvin nimi ei haittaa istuvaa presidenttiä.

Siemennesteen päätyminen sulttaaniksi nimettyyn lateksipussiin taas haittasi Borista kovasti! Kyllä aktivistille riitti työnsarkaa, kun näistä tärkeistä asioista eivät välittäneet makeistehtailijat, elintarvikkeiden pakkaajat, mainostoimistot, sukuseurat eikä edes Vatikaani! Jotain oli tehtävä, taas kerran. Vaikka aina ei ollut helppoa, ihmiset eivät ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää. Hänen oma siskonsa oli vastikään nauranut hänelle päin naamaa, kun hän oli pohtinut, haittasiko naisia se että kuukautissuojapaketissa luki ”Always”. Kun eihän se menstruaatio ollut ”always” eli aina, vaan kerran kuussa, kaikilla ei silloinkaan, eikä se koko naisen elämänkaarta kestänyt. ”Hanki jokkii harrastus tai viilaa lääkitystä”, oli sisko ehdottanut. Boris oli kuitenkin kirjoittanut sidetehtaalle, että osuvampi nimi tuotteelle voisi olla vaikka ”Sometimes”, suomeksi joskus.

Ovikello soi kesken suunnittelun. Boris ärähti ääneen, ja meni avaamaan oven. Siellä seisoi kaksi viehkoihin violetteihin kauhtanoihin sonnustautua naista, joista toinen heläytti:

- Hei! Tuomme ilosanomaa!

- Tuota joo..ihan kunnioituksella, täällä on jo käyny jehovat, minä en ruppee mihinkään, Boris selitti ystävällisesti.

- Ei myö olla niitä. Myö ollaan Säkenöivän Universumin Lapsia, eli SULA. Oltaisiin SUL, mutta Suomen Urheiluliitto oli jo kerenny omia sen…, naisista nuorempi selitti.

Vanhempi jatkoi:

- Ei myö edusteta mittään niinku uskontoo. Myö edustettaan vapautta, rakkautta, kaiken ykseyttä ja tantrisia energioita ja täyvenkuun riittejä! Halluutko kuulla ilosanoman?

Boris häkeltyi vähän. Hän katseli viehkoja naisihmisiä, ja ajatteli vähän sekavasti, että aktivismin takia ei ollut oikein ehtinyt katsella uutta emäntää, kun edellinen oli lähtenyt vuosi sitten toivottaen: ”Haista ukko paska.” Nyt tuli taas seksi vahvasti mieleen. Ja rakkauskin…

- Joo..tuota…, Boris hengähti.

Ja niin Säkenöivän Universumin Lapset Juulia (28) ja Elsa (56) olivat kohta Boriksen pirtissä kertomassa energeettisestä yhteydestä, vesisuonista, puiden puheesta ja jokaisen ihmisen vapaudesta. Boris koetti olla tuijottamatta Juulian rintoja.

Seuraavana aamuna Boris ompeli Kerttu-tätinsä jäämistössä olleesta violettivoittoisesta Marimekon verhosta itselleen viitan. Hän oli ottanut ilosanoman vastaan oikein täysillä. Siinä oli kulunut pari kondomia, luonnollisesti ei Sultan-merkkisiä.

Kuukauden päästä paikallislehden toimittaja pohti, onko Kärkkäinen kuollut, kun ei kirjoita enää yleisönosastoon. Jelkäsen kotileipomosta tultiin ihan käymään, katsomaan, elikö aktivisti.

Kyllä eli. Boris Kärkkäinen oli löytänyt rauhan. Hänen luonaan oli Säkenöivän Universumin Lasten kommuuni, ja aktivisti oli ryhtynyt passivistiksi. Hän ei enää tuntenut tarvetta riehkailla asioiden puolesta tai niitä vastaan, tai vähän molempia yhtä aikaa. Universumi hoiti kyllä asiat! Onnellisen ja rakastuneen Kärkkäisen vieressä yöt pötkötti Juulia, ja viimeisetkin aktivismin rippeet sulivat sulaan universaaliin rakkauteen loppukesästä, kun Juulian massu alkoi pyöristyä. Siinä vaiheessa Boris mietti, että on etsittävä säännöllisiä töitä, kun kerran lapsikin on tulossa ja maksaahan ne häätkin jo jonkun verran. Niin passivoitunut hän ei sentään ollut, etteikö kosia päräyttäisi elonkorjuujuhlien aikaan, täydenkuun riittien lomassa.

Talvella juhlittuihin häihin Kotileipomo Jelkänen toimitti falloksenmuotoisia leipiä, ihan kokeeksi, eikä entinen aktivisti edes huomannut niiden muotoa. Kehui, että hyviä olivat.