Sittootumiskaahu: Ihmeellinen itäsuomalainen henkiolento
Olen kirjoitellut näitä pikkujuttuja viime aikoina. Laitan lyhyen tarinan nimeltä "Sittootumiskaahu" tähän vapaasti luettavaksi kokonaisuudessaan. Ihteeni nauratti, toivottavasti muitakin ilahduttaa.
Sittootumiskaahu
Ihmeellinen itäsuomalainen henkiolento,
tuo Sittootumiskaahu. Se tulee kuin varas yössä, hiipien, ja säikäyttää ihan
perkeleesti. Se on takkuinen, mahorkanhajuinen ihmeryöttiläs, joka rapistelee
taskussaan sisuaskia. Sillä on kuluneet lapikkaat, joissa on kalansuomumähnää,
ja vyöllä roikkuu ikään kuin RUK:n kurssipuukko.
Se tulee ja röhähtää asiansa
kuuluvalla äänellä:
- Hiijen äkkiä pakkoon kun vielä
kerkiit!
Sittootumiskaahun käskyjä on lopulta pakko totella. Se tekee täsmäiskuja ja yllätyshyökkäilyjä, hyppää rauhallisena
sunnuntai-aamuna petissä tyytyväisenä kellijän pääpuoleen ja sihahtaa:
- Se on loputtava tämä tämmönen
homma!
Sittootumiskaahu käy välillä muualla.
Sillä on maailmassa paljon hommia, vähän kuin joulupukilla ja Saatanalla.
Sittootumiskaahu on yksityisyrittäjä, mutta sillä on alihankkijoina pieniä
siperialaisia maahisia, jotka käyvät supattelemassa asiaa ihmisten korviin,
ikään kuin muistutuksena siitä että kohta taas tulee isompi isäntä ja rönkäsee
ilmoille että perkele, vieläkö täällä läsitään ja kihlasormuskuvastoja vaan
selataan, vaikka pitäs männä mutkasta tietä näkymättömmiin!
Toimelias ja rivakka olento se on,
vastaa kuutta poliitikkoa ja kahdeksaa naisasianaista ihan yksinänsä. Välillä
se ujuttaa ihmismieliin niin karmaisevia kuvia, että on suoranainen ihme, että
kukaan enää uskaltaa samaan aittaan yöksi toisen kanssa laittautua, saatikka
punastella kirkossa kuulutuksia luettaessa. Sitttootumiskaahu on vanhaa
itäsuomalaista taruolentojen sukua, eikä siihen pysty manaamiset eikä muutkaan
myrkyt. Ainoa mikä auttaa on: se pitää kohdata.
Tämän asian paljasti eräs terapeutti suositussa akkainlehdessä ja myös
Seurassa, Avussa ja Tekniikan Maailmassa. Tästä Sittootumiskaahu hermostui, ja
kävi kyseisen eukon luona irvistelemässä, ilman tulosta tosin, koska tuo emäntä oli
ollut aviossa jo kaksikymmentä vuotta ja vieläpä ihan tyytyväinen oloonsa.
Sittootumiskaahu käy kylässä kaiken
ikäisten ja kokoisten luona. Italiassa sen työn jälki on ollut erityisen
menestyksekästä; varsin moni kolmekymppinen mies asuu vielä mamman taloudessa,
vaikka straadalla keikkuu riittävästi upeaa naisenpuolta vapaana.
Sittootumiskaahu ei jää koskaan eläkkeelle, niin kuin ei Saatana tai
joulupukkikaan. Sillä on hyvä kesäasunto Sonkakoskella (kelohirsimökki) ja upea
talvehtimispaikka Bahamalla. Paikkaan sidottu se ei toki ole, menee aina sinne
missä tarvitaan, ja erityisesti sinne, missä ei tarvita.
Television hääohjelmia se katselee
kiroillen viskilasi kädessä. Avioerotilastojen lukeminen lohduttaa, niitä se
lueksii mielihyvästä hyristen. Varsinaisia vihamiehiä sillä ei ole, mutta
Amor-enkelille se näyttää aina nyrkkiä, silloin harvoin kun kohdataan. Yleensä
se on loppukesää, kun törmätään jossain.
Amor vilkuttelee hyväntuulisesti, ja muistuttaa, että jokaisella meillä
on hommansa.
Niin, tasapaino se on maailmassa
oltava, myöntää Sittootumiskaahu, ja lähtee hönkimään viestiään kesällä
rakastuneitten teinien korviin. Ne eivät vain tahdo kuunnella, paljon auliimmat
korvat on ihmisellä siinä kolmenkympin tienoilla, sen jälkeenkin. Vanhemmalla
iällä taas Sittootumiskaahu ei saa kunnon otetta, ainakaan siinä vaiheessa kun
nautitaan työeläkettä.
Sittootumiskaahun työllisyys on
taattu niin kauan, kun ihmiset vielä jaksavat keskenään völökkääntyä. Ja koska
niihin on Luoja pistänyt kaikenlaisia kummia ominaisuuksia, ne ihastuvat,
rakastuvat ja päätyvät samoille neliöille, hivuttautuvat juuttaat vihille asti,
ellei Sittootumiskaahu ole tormakkana.
Joskus onnistuu, joskus ei…
