Verta, terästä ja hevosia- ihan olan takaa
Kirjoitan tarinaa, jollaista en ikinä olisi kuvitellut edes osaavani kirjoittaa. Mutta joskus jutut kirjoittavat itsensä, ne vain tulevat, ja minä ikään kuin merkitsen ne muistiin. Alitajunnassa ilmeisesti hyppii peikkoja(kin), eikä pelkkiä sydämiä ja pulleita enkeleitä. Sain erittäin voimakkaan kässärivision hiljaittain.Sellaisen, josta tietää: tämä tarina on kerrottava! Mutta tyylilaji on sellainen, että itseäni hirvittää.
Ehkä hirvitys on turhaa, ehkä tällekin pitää antautua.
Tässä katkelmaa tarinan alkupuolelta:
Ehkä hirvitys on turhaa, ehkä tällekin pitää antautua.
Tässä katkelmaa tarinan alkupuolelta:
Minä olin ollut liian kiltti ja
pitkämielinen liian kauan, kunnes musta sappi minussa oli voittanut keltaisen
ja olin eräänä aamuna herännyt totuuteen: minun tulee maksaa takaisin
velallisilleni. Olin kertonut kaiken veljilleni; Makarios oli sanonut, että ei
voi olla osa tekojani, koska hän oli luostarin johtaja ja vannonut
väkivallatomuuden valan. Mutta hänkin sanoi ymmärtävänsä. Nikolaos, ritari,
sanoi: minä olen sinun rinnallasi kaikessa maailman loppuun asti ja miekkani on
sinun käskettävissäsi.
Nikolaos potkaisi oven sisään.
Klaudia ei edes herännyt. Hän makasi valtaisana lihamassana vuoteessaan,
kamarissa haisi väljähtänyt olut ja lattialla kimalsi aamun valossa hopeinen
viinikannu, jonka sisältö oli valunut lattialle.
- Kunnianarvoisa rouva, minä sanoin niin kuin aatelisnaisen nimeen
kuului, oli sitä arvoa ansaittu tai ei. Sävyni
oli jäinen, luja, terästä. Klaudia yritti herätä. Mietin hetken, millaista
olisi työntää tikari hänen kurkkuunsa ja päättää kaikki siihen, katsoa veren
kuohua, haistaa sen metallinen suola.
Käteni hikosivat, kun ajattelin sitä.
Ei, se olisi liian nopeaa, liian armollista.
Löin häntä kasvoihin niin lujaa kuin
pystyin. Nyt hän totisesti oli hereillä. Väistin, kun hän kohosi oksentamaan.
- Sitokaa. Viekää suoraan satamaan,
minä sanoin, sotilailla oli jo köysi esillä.
- Helena! Klaudia ähkyi ihmeissään.
- Ai, se puhuu vielä. Ottakaa siltä
kieli irti ennekuin lastaatte laivaan, ohjeistin sotilaiden päällikköä. Bryn
nyökkäsi, näytti miehilleen eleellä: sitokaa suu.
Nautin paljaan kauhun ilmeestä
Klaudian verestävissä silmissä.
Nikolaos hymyili. Veljeni, toverini,
suojani.
- Etsitään kyyhkyslakka. Täytyy
lähettää kirje, sanoin ja potkaisin lattialla olevaa kannua pois tieltäni.
