Volga kutsuu!
Varoitus: tässä käsitellään isoja ja vakavia aiheita taiteilijan vapaudella, huumorin varjolla. Kun sitä ei tässä nykymaailmassa uskalla paljon mitään enää sanoa töräyttää, ilman että turpiin tulee jostain suunnasta. Kirjoituksen oleelliset osat olen lihavoinut.
Tänä aamuna ihmettelin, että onko Palmusunnuntaista tehty liputuspäivä. Sitten muistin, että vaalipäivähän se on. Seuraan politiikkaa sen verran mitä rajallisella ymmärryksellä pystyn ja jaksan, ja koska en siitä tajua tarpeeksi, jätän siitä vouhkaamisen viisaammille. Mutta tuli tässä ajatuksia mieleen aiheen sivusta, kun satuin lueksimaan HS:n (jota en lue enkä varsinkaan tilaa ellei joku minulle sitä tuo/lahjoita) Teema-liitettä, joka käsitteli Lappia ja saamelaisia. Vastikään olin myös lukenut uutisia pienpuolueista ja ryhmittymistä, joiden agenda on Suomi suomalaisille- tyyppistä. Ymmärtäähän heitäkin pitää, pelosta nousee aina aktiivisuutta, ellei sitten lamaannu. Pelkoakin pitää ymmärtää ja sitä pitä koettaa hoitaa. Maahantunkeutujat ulos- teemalla toimivat tahot saivat minut ajattelemaan saamelaisten asiaa tarkemmin. Saamelaiset ovat tunnustetusti Suomen alkuperäiskansa. Päätelmä: suomalaiset ovat maahantunkeutujia. Ja kun saamelaisten kohtelua ja heidän asemaansa jopa nykypäivänä tarkastelee, ei paljon naurata.

Olen kotoisin Ylä-Savosta, jossa paikannimistökin todistaa siitä, että alue on vanhaa saamelaisaluetta. Suomea asutettaessa eri suunnista (etelä, länsi, itä) saamelaiset on työnnetty Pohjoiseen. Vertailun vuoksi: kun Bysantin kulttuuri kukoisti n.395-1453 (no jaa, 1453 mennessä oltiin jo kutistuttu aika pieneksi Konstantinopolin ympärille)Pohjois-Savossa oli lähinnä susia ja satunnaisvierailuilla olevia hämäläisiä ja karjalaisia metsästäjiä. Me itäsuomalaiset olemme geneettisesti niin vahvasti yhä itäisiä, että maahanmuuttomme lähtöpaikkojen juuret menevät pitkälle nykyisen Venäjän federaation alueelle. Sieltä on lähdetty hivuttautumaan syystä tai toisesta. Tämä osoittaa sen, että eri alueilla vuosisatojen ja tuhansienkin saatossa eri väestöt ovat liikkuneet, osin omasta halustaan ja osin vastoin omaa tahtoaan. Tästä esimerkkinä myös romaniväestö, joka on vuosisatojen saatossa kulkenut hyvin, hyvin pitkän matkan, ja aika usein kohtelu ollut sellaista että päivänvaloa kestä se ei. Kaikilla kansoilla ei ole valtiota, mutta olemme kaikki Jumalan lapsia.
Kehittelin ajatusta pidemmälle. Volga-joelle asti. Maahantunkeutujat ulos- periaatteen mukaan minut voinee muiluttaa maasta pois jonnekin Tverin tienoille, siellähän on kiva Volgan sivujoki Tvertsa. Kirjailijoita arvostetaan (ja tarvittaessa vainotaan) Venäjällä, ja päivätyöksi kyseisellä paikkakunnalla lukuisilla tutkinnoillani ja työkokemuksella riittäisi varmasti muutakin tekemistä. Venäjää en osaa kuin muutaman sanan mutta oppiihan sen. Nizni Novgorodkin on kuulema ihan kiva paikka.
![]() |
| Nizni Novgorod |