Puhuja ja kirjoittaja kuuntelemassa

 

Olin eilen kuuntelemassa Isä Damaskinos Ksenofontoslaisen luentoa seurakuntasalilla. Koko ajan puhuvan ja kirjoittavan ihmisen on hyvä päästä välillä vain kuuntelemaan. Arvokasta on kuulla  myös aitoa Raamattuun ja kirkkoisiin perustuvaa sekä selvästi myös kutsumuksen ja armolahjojen valaisemaa opetusta. Tälläista oli Isä Damaskinoksen opetus ja on aivan ihanaa, että Joensuussa saamme nauttia hyvästä kulttuurin tarjonnasta niin maallisenkin kuin henkisenkin kulttuurin saralla. Tähän vaikuttaa tietysti yliopisto ja ortodoksinen seminaari, sekä aika voimakas tekemisen meininki. Myös oopperaa tehdään yhdistyspohjalta, ja kaikkea muutakin jotenkin suloisessa demokratian hengessä. Isoja egoja ei kokemukseni mukaan ole, on vain ihmisiä tekemässä, yhdessä, niin alkuasukkaita kuin meitä kiertoteitä tulleita ja junasta pudonneitakin.

 

Niin epämuodikasta kuin se tässä ajassa lieneekin, minä olen julkiuskovainen kirjailija, ja harrastan kirkkoon liittyviä juttuja. Muodista en välitä; se menee ja tulee, siinä missä aikakaudetkin. Vain ikuisuus on pysyvää ja sitä on ajassa elävän vaikea hahmottaa, se on suuri mysteeri.  Teen työtä jossa korostuu puhuminen, havainnointi, kirjoittaminen, tunteiden käsittely. Kaikki tämä pätee niin varhaiskasvatukseen kuin kirjailijuuteenkin. Päiväkodissa olen koko ajan ihmisten lähellä ja äänten keskellä, itsekin äänessä. Kirjoittaessa taas on kovin yksin, ja niin sen pitääkin olla. Tähän kaikkeen tuo minun kohdallani tasapainoa luonto, liikunta ja hengellinen elämä.

 

 

Minulta kysyttiin hiljaittain eräässä tilaisuudessa, että entäpä jos minuun lätkäistään konservatiivin leima. Vastasin, että minua saa vapaasti leimata miksi vain, leimat eivät minuun tartu, minulla on vahva minuus. (Jokaisen omasta eheydestä Isä Damaskinoskin muuten eilen puhui). Ja jos jotenkin pitää itsensä määritellä ja julki kertoa, olen todennut, että olen ihminen, nainen ja kristitty. Sitten on niitä muita määreitä ja oppiarvoja, joista saisi sivun pituisen litanian jos haluaisi. Mutta ehkä kirjojani ja haastattelujani lukeneet ovat huomanneet saman kuin minut henkilökohtaisesti tuntevat ihmiset: että vaikka olenkin uskovainen ja jossain asioissa en seuraa modernia valtavirtaa, ei se tarkoita että olisin mitenkään suvaitsematon jäärä. Olen vain vahvasti oma itseni ja sallin sen myös muille. Ihmisten ykseyttä ja kaiken yhteyttäkin eilisessä opetuspuheessa sivuttiin, se tulisi muistaa tässä kuohuvassa maailmassa, jossa koitetaan polarisoitua niin että tyrät rytkyvät.

 

Isä Damaskinoksen esitelmän, jota haluan opetuspuheeksi kutsua, aikana tein useita sivuja muistiinpanoja. Hän valotti isoja asioita niin, jotta maallikotkin pääsivät niihin käsiksi. Lopuksi laitan tähän ne muistiinpanoihin päätyneet lauseet, jotka eniten tuntuvat tähän julki pääsyä vaativan:

"Jokainen on kutsuttu tekemään oma tehtävänsä. Toinen ei ole toista arvokkaampi, vain tehtävät ovat erilaisia."

"Hyvien ominaisuuksien ja omien kykyjen käyttäminen yhteiseksi hyväksi."

"Kaikki elolliset olennot ovat Pyhän Hengen armolahjojen vastaanottajia."

"Kun omatunto on puhdas, se ohjaa meitä".

 

Mitäpä tuohon enää muuta kuin että amen.