Kuvattavana olosta

Olen iloinen siitä, että niinsanottuja PR-kuviani ovat viimeisen parin vuoden aikana olleet ottamassa tutut ihmiset, koska ihan vieraan kanssa saattaisi olla jäykkää. En ole ihan niin tikkana juoksemassa kameran eteen kuin nuorempana. Olen lisäksi huomannut, että ulkona kuvattuna olen rennompi kuin studiokuvissa.

Sain palautetta siitä, että toisen romaanini ohessa ei ollut valokuvaani (ekassa oli). Mietin, mikä on valokuvan tärkeys. Ihmiset varmasti haluavat nähdä sen ihmisen kasvot, joka teoksen on tehnyt. Kyllä minäkin aina katson kirjailijan kuvaa, jos sellainen kirjassa on. Valokuvatkin ovat taideteoksia ja niillä voi tavoittaa jotain kirjailijan persoonallisuudesta, jos kuva ei ole nk. "pönötyskuva". Useissa Heikki Turusen kirjoissa on nauravainen, baskeripäinen, rento kuva Turusesta. Ja sellainenhan Hessu on luonnossakin, ainakin sen perusteella mitä olen häntä nähnyt ja jopa pari kertaa tavannut.

Sitten mietin Eino Leinoa; kuvien perusteella ei mitenkään erityisen kuvauksellinen mies, paremminkin rankkojen elämäntapojen pöhöttämä äijä. Mutta: jumalaisen lahjakas ihminen, yhä muistettu, yhä tunnettu. Summa summarum: on ihan sama, miltä näyttää, sillä taide puhukoon puolestaan.

Kuva on silti kiva olemassa ja varsinkin minun kaltaiseni visuaaliset ihmiset haluavat niitä nähdä. Siksi myös kirjan kannet, niin omissa kuin muidenkin kirjoissa, ovat tärkeä asia. Jos jossain kirjassa ei ole vetoava kansi (ja vetoava takakansi), en edes välttämättä tutki sitä lähemmin ostomielessä.

Tämän päiväisissä kuvissa on mielestäni kuvaaja onnistunut tavoittamaan minut. Vaikka kyseessä on PR-tyyppinen kuvakimara, joissa ei nyt voi ihan mitä tahansa olla (tyyliin kirjailija lukee kirjaa potkupuku päällä sohvalla), kuvissa on selvästi minä omana persoonanani, ei mikään tuotteistettu minä tai pönöttävä minä. Eli persoona on tavoitettu ja kuvattava tutun kuvaajan seurassa sen verran rento, että muistaa välillä myös hengittää.

Photo: Jani Tykkyläinen


Photo: Jani Tykkyläinen

Popular posts from this blog

Luonnevikaiset juopot

Vaikuttaja

Makkosen Vassilei ja muut sankarit