Vähemmän vouhotusta, lisää tekemistä ja toivoa

"Kyllä Jeeves hoitaa" tv-sarjassa oli Roderick Spode- niminen herrasmies, jolla oli oma pienpuolue. Puolueen jäsenillä oli mustat polvihousut ja khakinväriset paidat, ja puna-valko-musta puoluetunnus. Selvä viittaus fasismiin, tietenkin. Spode oli sitä mieltä, että Britanniassa tulee eri tuotteiden tuotanto jakaa alueittain, kreivikunnittain: yksi alue tuottaisi pottua, toinen polkupyöriä, jne. Spoden mielestä brittiläisen miehen vahvuuden saattoi tunnistaa tämän polvista (siksi ilmeisesti polvihousut). Vaikka tämä oli P.G. Wodehousen huumoria ja tv-sarjassa Spode oli hassu hahmo, niin valitettavasti Spoden kaltaisia, mutta vielä hullumpia hourupäitä on pienissä ja isoissa maissa eri vallan asteilla. Spode oli hölmöytensä ja vouhotuksensa lisäksi kuitenkin vaaraton touhottaja ja vieläpä esteetikko ja romanttinen sielu; hän ihastui itseään nuorempaan aatelisneitoon, ja omisti salassa Eulalie's Secret- nimisen naisten alusvaateliikkeen. Spode ei ollut paha, vain hieman vouhka. Tosi-fasistiksi tai edes muuten harmia aiheuttavaksi johtajaksi hänestä ei ollut, kunhan vähän harrasteli, aatelismies, joutilaisuuttaan jorpotteli. Toisin on tosielämässä, niitä ei-harmittomia vouhkia tuntuu riittävän joka oksalle. Ja oksat ne huutavat metsän puissa apua, kun ilmastonmuutoksen kieltäjät  puhua hökeltävät silkkaa sitä ihtiään. Ovatko ne muuten samoja tyyppejä, jotka kieltävät holokaustin ja evoluution ja maan pyöreyden?

 

Maailmassa on onneksi vastavoimia vouhotukselle. Taiteilijat ja monen muun alan ammattilaiset tuntuvat onneksi taas aktivoituvan tässä asiassa. Maailmanlaajuisella tasolla esim. näyttelijöiden aktivismi, hyvänä esimerkkinä Leonardo di Caprio ja Before the Flood dokumentti: https://www.beforetheflood.com/.

 

Luin tänään Karjalaisesta valotaiteilija Kari Kolan haastattelua, ja siitä tuli hyvä mieli, kiteytettynä: tehdään, eikä vaan puhuta tekemisestä. Siinä on Kola itse näyttänyt hyvää esimerkkiä. Lisäksi Kola haluaa elää ja työskennellä tässä maakunnassa, vaikka hänen uransa on globaali. Toisessa saman lehden jutussa muotoilija Heikki Koivurova antelee suoraan: "Siihen ei ole muuta syytä kuin se, että vaalikarjaa on helpompi aivopestä Kehä kolmosen sisäpuolella. Lieksa kouristelee, Varkaus on jo toinen jalka haudassa, Nurmes jo melkein kuollut." Tässä Koivurova siis viittaa siihen, että valtiovallalla on tahtotila synnyttää reservaatteja. Omasta puolestani pistän vastaan niin kauan, kun henki pihisee. Nimittäin aivopesua, kaikenlaista keskittämistä ja kehäkolmospolitiikkaa vastaan. Maaseutua on pistetty sellaisella nuijalla turpaan, että rutisee. Kuka muu uskaltaa, pakon edessä, tehdä velkaa KUUDEN OMAKOTITALON VERRAN kuin suomalainen maanviljelijä, tai maatalousyrittäjiähän hyö nykyään ovat. Ja kuitenkin huoltovarmuuden, ympäristön, eläinten hyvinvoinnin ja monen muunkin seikan vuoksi maataloustuotannon pitäisi pysyä ja kukoistaa kotimaassa. Jos joku tulee vielä hönkimään, että saahan sitä voita ja maitoa vaikka Saksastakin niin lukekoon ensin Suomen Historian (vaikka Henrik Meinanderin kirjoittaman) ja huastelkoon hetken vaikka nuoren tuottajan tai vielä jossain palvelutalossa kituvan entisen Suomen jälleenrakentajan kanssa. Nyt ei puhuta siitä, että pottua pitäisi viljellä vain Essexissä (vai mikä se Spoden suunnitelma olikaan), vaan siitä että koko maa pitää pysyä asuttuna, viljeltynä ja puolustettuna. Ei niin että katkaistaan viimeisetkin junayhteydet ja muut elämän edellytykset. Kyllä siellä etelän tanhuvilla palloilee jo ihan tarpeeksi porukkaa, eivätkä kaikki halua siellä olla. Minulle tuli hyvä ja toiveikas olo Kolan ja Koivurovan ajatuksia lukiessa. Oma pieni ympäristötekoni on se että pyrin nollahävikkiin ja kävelen ihan hirveästi. Puolustan sitä, että maaseudun pitää elää siinä missä kaupunginkin. Ja pidän näitä asioita esillä. Lisäksi rukoilen, että ison punaisen napin takana istuva tuulitukkainen narsisti pitää pienet kätensä kurissa.

Maan pitää elää...koko maan. Kuva Kiihtelysvaaran Oskolasta.