Lukeminen, kirjoittaminen, ratsuväki!

Näitä lukemaan heti kun entiset kirjat on luettu, niitäkin on luvussa yhtä aikaa neljä. Noin yleensä.

Pakko myöntää, että Putin-kirjan lukeminen vähän puistattaa, mutta sivistyksen ja tiedon takia se pitää lukea. Itse sen kirjakaupan löytöjä-osaltolta löysin, aleen päätynyt vaikka on aivan uusi kirja! Romanovit-kirjan toi joulupukki. Molemmat ovat sen verran paksuja teoksia, että saattaa mennä tovi. Kuvaliitteet olen jo molemmista tutkinut. Keisarillisen Venäjän aika on minua aina kiehtonut, vallankumoukset taas vähemmän, ne ovat aina verisiä eikä niistä seuraa kuin sanomista moniaisiksi vuosiksi eteenpäin. Ja sitten täydellinen kelkan käännös:  raa'asti murhatut Romanovit julistettiin autuaiksi (pyhimyksiksi läntisellä kielellä)Venäjällä jokunen vuosi sitten  ja tsaariperhe sai oman ikoninsa. Äärilaidasta toiseen.

Mutta omassa novellikokoelmassani lähdin vallankumousinhostani huolimatta leikkimään kumousajatuksella, joskin vähän omalaatuisesta suunnasta. Taannoisella Lappeenrannan matkallani kävin taas Linnoituksessa, ja pohdin, että hyvä sen ratsuväen(kin) olisi täällä olla. Ja tarinassani se sinne menee...takaisin! Joskin kuvitteellinen Lappeenrannan kaupunginjohtajatar pistää hanttiin:

- Vastausta  tässä oottelen. Tuutte tänne ties mistä ja pistätte rauhallisen pikkukaupungin ihan sekasin. Poliisipäällikkö jo kävi hönkimässä, että vallankaappausta teette eikä teille mittään maha. Mie olen Sanni Arhippainen, kaupunginjohtaja, edistyspuolueesta. Mie nään että hää on majuri mut nyt tarvitaan nimiä ja muita tietoja, luetteli terhakas kaupunginjohtaja.

Majuri Stolpe näki heti, että kaupunginjohtaja oli ratsuväkimateriaalia, pitkä, hyvän näköinen ja käskevä, peloton ja varma. Majuri esitteli itsensä ja asiansa, ja pyysi rouva kaupunginjohtajaa istumaan.

Kaupunginjohtaja istui ja heitti yhden pitkän säären toisen päälle.

- Että näin ootte aatelleet. Onko nykyratsuväen upseeristolla konjakkia varastossa? Nyt mie voisin sellasen tarvita, Arhippainen sanoi. Stolpe pani merkille, että tällä oli vihreät silmät. Kaulassa oli näyttävänkokoinen kultainen poikkipuuristi, ja kaula-aukko tarjosi viehkon näkymän pulleisiin rintoihin.

- Katse pois tisseistä mies, ja sitä konjakkia, kaupunginjohtaja kannusti, vähän huvittuneena. Hän oli tottunut siihen, että miehet katsoivat.

Stolpe ei ollut ikinä törmännyt tälläiseen naiseen missään, ja arvosti tätä vaistomaisesti. Ehkä Lappeenrannasta saataisiin vallankumouksen esikuntapaikka hyvässä yhteistyössä.

Stolpella oli hyvää konjakkia. Hän tarjosi sitä asianmukaisista laseista.